Lukijalta: Ikääntyvät eivät kuulu takariviin

Perustuslakiimme on kirjattu ihmisarvon kunnioittaminen. Vanhusten hoidossa on turvattava ihmisarvo myös, kun kyky huolehtia itsestään loppuu. Arvokkaaseen ikääntymiseen kuuluu hyvän hoidon ja huolenpidon lisäksi myös perusoikeuksien kaikkinainen kunnioittaminen esimerkiksi oikeus yhteiseen elämään oman puolison kanssa.

Keskustelu vanhustenhoidon tasosta on ollut moninainen. Kunnille on luotava toimiva käytäntö valvoa hoidonlaatua, ja törkeimmistä laiminlyönneistä on myös seurattava vahingonkorvausvastuun ja rikosoikeudellisen vastuun punninta tuomioistuimissa.

Vanhusten hoidossa on monia onnistuneita kokeiluja, joissa hoidon lähtökohtana on inhimillisyys. Näitä käytänteitä ja uusia hoitomuotoja on aktiivisesti levitettävä ympäri Suomea. Laadukkaan hoidon edellytys on kuitenkin, että hoitajia on riittävästi ja että he jaksavat tehdä tärkeää työtään. Hoitajien ammattitaidon takeeksi on onneksi palautettu soveltuvuustestit koulutushakuun.

Arvokas ikääntyminen ei koske vain hoitoa tarvitsevia vanhuksia, vaan siihen liittyy myös ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen sekä mielekäs ja merkityksellinen arki. Ikäihmisten moninaiset tarpeet on huomioitava paremmin ja on puututtava yksinäisyyden tuomaan kurjistumiseen. Keinoja ovat muun muassa harrastusmahdollisuuksien ja päivätoiminnan tarjoaminen sekä kolmannen sektorin tukeminen.

Ikäihmisten elämänkokemus on myös valjastettava paremmin käyttöön: Hiljaisen tiedon ja elämäntaitojen siirtäminen seuraaville sukupolville on vähintä, mitä olemme toisillemme velkaa. Se myös rikastuttaa kulttuuriperintöämme.

Ikäihmisten toimeentulon parantaminen on riippuvainen työtätekevästä sukupolvesta. Tarvitsemme verouudistuksen, jossa kokonaisveroaste laskee ja näin luomme maahan uutta työtä. Ansiotuloverotusta tulee alentaa ja sen tulee kohdistua myös eläkkeisiin.

Verokevennys katetaan verottamalla haittoja, kulutusta ja päästöjä. Takuueläkkeeseen on syytä tehdä kohdistettuja toimenpiteitä, jotta pienituloisten ja paljon sairastavien asemaa voidaan helpottaa. Samalla on pidettävä huolta asiakasmaksujen ja lääkekorvausjärjestelmän kohtuullisesta tasosta.

Koska yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset, mielestäni taloudellinen panostus on kohdistettava vanhusten palveluihin. Paras keino huolehtia eläkeläisten asemasta ja palveluista joka tapauksessa on pitää huolta työllisyysasteen jatkuvasta noususta ja siitä, että mahdollisimman moni nuori pääsee kiinni työhön. Näin saamme verotuloja palveluiden ylläpitoa varten myös tulevaisuudessa.

Milla Bruneaukaupunginvaltuuston pj.eduskuntavaaliehdokas (kok.) Lahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  2. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  3. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Vastakohta ei ole väärässä, vaan erilainen
  4. Pääkirjoitus: Korona varjostaa Vanhasen budjettiesitystä
  5. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola yhdistäisi SAK:n ja STTK:n – pomo-duunari-asetelma ei ole este
  6. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  7. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika
  8. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  9. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  10. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  11. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  12. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  13. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  14. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  15. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.