Syyskuu oli tavanomaista lämpimämpi jo yhdettätoista kertaa peräkkäin

Syyskuun alkupuoli oli selvästi tavanomaista lämpimämpi, kun taas loppupuoli oli tavanomaista kylmempi. LEHTIKUVA/ Teemu Salonen

STT

Syyskuu oli jälleen tavanomaista lämpimämpi. Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseessä oli jo yhdestoista peräkkäinen tavanomaista lämpimämpi syyskuu. Viimeksi syyskuu oli keskimäärästä kylmempi vuonna 2008.

Lämpöoloiltaan viime kuu oli kaksijakoinen. Kuukauden alkupuoli oli selvästi tavanomaista lämpimämpi, kun taas loppupuoli oli tavanomaista kylmempi. Tosin kuun viimeisinä päivinä lämpötila kohosi uudestaan tavanomaista korkeampiin lukemiin. Syyskuun keskilämpötila vaihteli lounaisrannikon yli 13 asteesta Pohjois-Lapin noin 6 asteeseen.

Viime kuuhun osui myös toiseksi myöhäisin hellepäivä, joka Suomessa on koskaan mitattu. Hellelukema 26,2 astetta mitattiin Lappeenrannan Konnunsuolla 10. päivänä. Kaikkein myöhäisin hellepäivä oli 17. syyskuuta vuonna 1947, jolloin Tampereella ja Seinäjoella mitattiin 25,2 astetta.

Viime kuun alin lämpötila, –8,1 astetta, mitattiin Sallan Naruskassa kuun 19. päivänä.

Ensilumi satoi

Sateiden määrässä oli syyskuussa suuria eroja. Maan itäpuoliskolla kuukausi oli tavanomaista kuivempi, lännessä puolestaan sateisempi.

Sademäärä vaihteli Pohjois-Karjalan noin 30 millimetristä lounaisrannikon runsaaseen 100 milliin. Kuukauden suurin sademäärä, 153,8 millimetriä, mitattiin Rauman Pyynpäässä.

Viime kuussa satoi Suomeen myös ensilumi Utsjoen Kevolla 29. päivä, jolloin aamun lumensyvyydeksi mitattiin kaksi senttimetriä.

Terminen syksy oli alkanut koko maassa viimeistään kuukauden 17. päivänä. Tällöin siis vuorokauden keskilämpötila oli laskenut 10 asteen alapuolelle.

Yleensä terminen syksy alkaa Pohjois-Suomessa elokuun viimeisellä viikolla ja maan lounaisimmissa osissa noin kuukautta myöhemmin. Termisen syksyn alkaminen voi joskus poiketa useammankin viikon keskimääräisestä alkamisajasta. Vuodesta 1961 lähtien varhaisimmillaan terminen syksy on alkanut Etelä-Suomessa syyskuun alussa ja Lapissa jo elokuun alussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  2. Padasjoen paloalueeksi varmistunut noin 20 hehtaaria, 50 sammuttajaa ja kaksi helikopteria taistelee liekkejä vastaan
  3. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  4. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  5. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  6. "Tämä on oikea tapa lopettaa kouluvuosi" – lauluyhtye Club for Five pyysi lahtelaisopettajan mukaan Suvivirteen
  7. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  8. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  9. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  10. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  11. Lahtelainen Kino Iiris aloittaa näytökset tarkkoja koronarajoituksia noudattaen - enintään 19 katsojaa saliin kerralla
  12. Hyvinvointiyhtymän perusterveydenhuollon lääkärit ja hammaslääkärit ovat huolissaan valmistellusta yhteisyrityksestä – enemmistö ei usko mallin hyödyttävän palvelutuotantoa
  13. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  14. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  15. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.