Putin tukee Trumpia virkarikostutkintaan johtaneessa puhelusaagassa

Putinin arvion mukaan Donald Trumpin (kuvassa) ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puhelun muistiinpanoista ei ilmennyt mitään vahingollista. LEHTIKUVA / AFP

STT

Venäjän presidentti Vladimir Putin on ottanut kantaa virkaveljensä, Yhdysvaltain Donald Trumpin virkarikostutkintaan. Putinin arvion mukaan Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puhelun muistiinpanoista ei ilmennyt mitään vahingollista.

Trump pyytää puhelussa Zelenskyitä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin toimia. Virkarikostutkinnan käynnistäneen ilmiannon mukaan Trump olisi painostanut Zelenskyitä.

Putinin mukaan Trumpin pyynnössä oli kyse edellisen hallituksen edustajan korruption paljastamisesta.

– Kuka tahansa valtion päämies olisi toiminut samalla tavalla, Moskovassa järjestetyssä energiafoorumissa puhunut Putin sanoi.

Hän huomautti myös, että Trumpia vastaan on hyökätty jos jonkinlaisin syin.

– Nyt se on Ukraina.

Kysymys vaaleihin sekaantumisesta veti vitsikkääksi

Putin löi leikiksi, kun häneltä kysyttiin, aikooko Venäjä sekaantua Yhdysvaltain ensi vuoden presidentinvaaleihin.

– Kerron salaisuuden. Kyllä! Totta kai aiomme. Mutta älkää kertoko kenellekään, Putin kuiskasi.

Venäjä on järjestään kiistänyt sekaantuneensa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vuonna 2016. Erikoissyyttäjä Robert Muellerin laaja tutkinta kuitenkin tulkitsi toisin.

Mueller kertoi Yhdysvaltain kongressin kuulemisessa heinäkuussa uskovansa, että Venäjä aikoo vaikuttaa myös ensi vuonna käytäviin vaaleihin.

– He tekevät sitä myös tällä hetkellä, kun me istumme täällä, Mueller sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  2. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  3. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  4. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  5. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  6. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  7. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  8. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  9. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  10. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen
  11. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  12. Vain yksi vaihtuu voittavasta kokoonpanosta – tässä FC Lahden miehitys RoPSia vastaan
  13. Ilkka Koskimäki siirtyy Hämeestä Itä-Uudenmaan poliisipäälliköksi
  14. Lahtelaistaustainen luonnonsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi hakkaisi ja säästäisi metsiä ja haaveilee, että Tiirismaan masto siirrettäisiin muualle
  15. Sadevesikaivoon heitetty tupakantumppi voi päätyä kalan vatsaan – Lahdessa kampanjoidaan vesistöjen roskaantumista vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.