Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä pitkän uran tehnyt rikostutkija ei mässäile kauheuksilla. Sen sijaan hänen dekkareissaan ratkotaan murhamysteerejä.
Nykyään eläkepäiviään viettävän poliisin Juha Rautaheimon kolmas kirjallinen teos on nähnyt päivänvalon. Rautaheimon sekä hänen kirjoittajakumppaninsa Sari Rainion yhteistyössä kirjoittama Vaeltavat vainajat (Siltala) on jatko-osa vuonna 2021 julkaistulle dekkarille Vainajat eivät vaikene.
– Uusimmassa kirjassamme on yksi tarinalinja, joka on alkanut jo ensimmäisessä ja jatkuu vielä kolmannessakin osassa, mutta muut Vaeltavien vainajien tarinat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia.
Rautaheimon mukaan tähän mennessä ilmestyneet kirjat voi lukea myös erikseen, mutta jos lukee molemmat, kannattaa ehdottomasti aloittaa ensimmäisestä.
– Samoja henkilöhahmoja ei esitellä enää niin syvällisesti uudestaan, kun heidät on esitelty jo kertaalleen ensimmäisessä osassa, Rautaheimo valottaa.
Rautaheimon oli alun perin tarkoitus kirjoittaa vain yksi kirja, vuonna 2019 julkaistu omaelämäkerrallinen teos nimeltä Hermo – Murharyhmän mies. Kirjaan on koottu tarinoita ja huippuhetkiä Rautaheimon yli 40 vuotta kestäneen uran varrelta Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä. Suurimman osan ajasta hän työskenteli tutkinnanjohtajana.
Kirjamme ovat siinä mielessä epätyypillisiä, että niissä ei ole actionia.
Juha Rautaheimo
Hyvä yhteistyö kirjan kustannustoimittajan Sari Rainion kanssa johti kuitenkin uuteen kirjaideaan. Keskusteluissa kävi ilmi, että Rautaheimolla ja Rainiolla oli samantyyppisiä ajatuksia dekkarin kirjoittamisesta. Lopulta päätettiin kirjoittaa viisiosainen dekkarisarja.
– Dekkareissamme ratkotaan murhamysteerejä. Vaeltavat vainajat jatkuu ajallisesti siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Vainajat eivät vaikene jäi. Vaikka uudessa kirjassa on uudet kuviot, päähenkilöt pysyvät samoina. Tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoteen 2010 ja tapahtumapaikkoina toimivat Helsingin eri kaupunginosat, Rautaheimo kertoo.
Mielenkiintoista uusimmassa teoksessa on muun muassa tapahtuma, jonka lonkerot ulottuvat vanhaan Helsingissä oikeasti vuonna 1977 tapahtuneeseen ullakkotulipaloon. Rautaheimo oli tuolloin paikan päällä tutkimassa tahallaan sytytettyä ullakkopaloa 1920-luvulla rakennetussa Pikku Naantaliksi kutsutussa kerrostalossa.
– Talo on edelleen olemassa Hakaniemessä Unionikadulla ja se on yksi Helsingin suurimmista kerrostaloista.
Mortui non silent -nimisen dekkarisarjan ensimmäinen vuonna 2021 julkaistu osa otettiin hyvin vastaan. Se oli seuraavana vuonna ehdolla Suomen dekkariseuran johtolankapalkinnonsaajaksi.
– Emme voittaneet, mutta pääsimme kuuden parhaan joukkoon loppukilpailuun. Kirjamme ovat siinä mielessä epätyypillisiä, että niissä ei ole actionia, niissä ei ajeta takaa, ei piiritetä, ei ammuskella eikä karhuryhmät piiritä ketään. Kyseessä on enemmänkin Komisario Palmu tai Agatha Christie -tyyppinen mysteerien ratkominen.
Rautaheimo on työssään nähnyt niin kamalia kauheuksia, että hän ei niillä tahdo yhtään mässäillä kirjoissaan. Sen sijaan hänen ammatillinen taustansa näkyy siten, että kaikki kuvailtavat tapahtumat poliisin työhön liittyen ovat faktisesti oikein kirjoitettuja.
– Taustani näkyy rikospaikkojen kuvauksissa ja rikospoliisin toiminnan kuvauksissa. Totta kai rikoskirjassa täytyy olla ruumis, joten vainajien käsittely ruumiinavauksineen päivineen kuvaillaan juuri siten kuin ne oikeastikin tapahtuvat. Se on sitä minun ominta aluettani.
Lisäksi uudessa kirjassa esitellään vanhoja hyviä teknisiä tutkintamenetelmiä, joista kukaan muu ei ole Rautaheimon tiedon mukaan kirjoittanut.
– Kirjoitamme Sarin kanssa tiiminä. Minä kirjoitan faktan ja sen jälkeen hän kirjoittaa dialogit, maisemakuvaukset ja saa tarinan lentämään faktojen ympärillä. Kimpassa rakennamme juonen ja sitten jaamme, mitä kumpainenkin kirjoittaa.
Rautaheimon mukaan Vaeltavat vainajat kannattaa lukea, jos haluaa rehellisen ja rehdin kuvan henkirikostutkinnan maailmasta sekä oikeuslääkärin työstä.