Säätuhot Keski-Euroopan metsissä sotkevat markkinoita – Suomen kilpailuasema heikentynyt

Koillis-Saksan Rheinsbergissä puu kaatui tielle rankkasateen piiskatessa seutua 31. heinäkuuta. LEHTIKUVA / AFP

STT

Suomen metsäteollisuuden kilpailuasema on heikentynyt, koska puun hinta on pudonnut Keski-Euroopassa ja Ruotsissa, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT.

Markkinoita ovat sotkeneet PTT:n mukaan Keski-Eurooppaa ja Ruotsia koetelleet sään ääri-ilmiöt, hyönteistuhot ja metsäpalot, joiden vuoksi markkinoille on tullut runsaasti tuhopuuta. Tuhot ovat aiheuttaneet ylitarjontaa sahatavarasta.

Samanaikaisesti maailmantalouden heikko kehitys laskee metsäteollisuustuotteiden kysyntää ja teollisuuden puun tarvetta.

– Viime vuonna koettiin myös poikkeuksellisen kiivas hakkuu- ja puukauppatahti, joka nosti piikinomaisesti metsätalouden aktiviteettia. Hakkuiden ja puukaupan kehitys palautuu siten viime vuoden jälkeen maltillisemmalle uralleen. Kysyntä- ja kilpailutekijät aiheuttavat kuitenkin notkahduksen tänä vuonna, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne tiedotteessa.

PTT arvioi, että puukaupat yksityismetsistä supistuvat tänä vuonna 23 prosenttia Suomessa. Tukkipuun hinnat putoavat pystykaupoissa kuusi prosenttia. Sen sijaan kuitupuun hinnat nousevat kaksi prosenttia. Kuitupuuta käyttää enimmäkseen selluteollisuus.

Papereiden kysyntä heikkenee edelleen. Myös hinnat kääntyvät laskuun taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä. Suomessa kysynnän heikentymiseen on reagoitu suunnitelmilla sulkea paperikoneita.

PTT:n mukaan UPM :n Rauman paperikoneen ja Stora Enson Oulun kahden paperikoneen sulkeminen pienentää Suomen paperintuotantoa ensi vuonna 10 prosenttia.

Havusellun hinta on pudonnut 30 prosenttia viime vuoden marraskuun huipusta. Vienti Kiinaan on kuitenkin palautunut alkuvuoden hyytymisen jälkeen.

– Tämä tarkoittaa sellun vientihinnan nousua ensi vuonna sekä vientimäärän maltillista lisääntymistä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Kiinan talouskehityksessä ei tapahdu merkittävää heikkenemistä, kertoo PTT:n metsäekonomisti Emmi Haltia.

Viennin arvo nousi reippaasti viime vuonna

Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo nousi Luonnonvarakeskuksen Luken mukaan viime vuonna 13 miljardiin euroon, mikä oli 21 prosenttia Suomen tavaraviennistä. Nousua toissa vuodesta kertyi reaalisesti viisi prosenttia.

Kolmasosa metsäteollisuuden vientituloista tuli paperista. Kartongin osuus oli 22 prosenttia. Sellua viennistä oli viidennes, mikä oli peräti 28 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Erityisesti selluteollisuuden kova veto lisäsi raakapuun tuontia kolmanneksen.

– Eniten tuotiin kuitupuuta, 63 prosenttia puumäärästä, ja haketta, 27 prosenttia. Loput kymmenen prosenttia olivat tukkia, polttopuuta, kyllästettyä puuta ja jätepuuta. Kuitupuun tuonti lisääntyi 50 prosenttia edellisestä vuodesta ja hakkeen 16 prosenttia. Puuta tuotiin Suomeen puolen miljardin euron arvosta, kertoo Luken yliaktuaari Eeva Vaahtera tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  3. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  4. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  5. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  6. Läheisen koronakuolema sai Espanjassa asuneen Aino Suomalaisen palaamaan perheineen takaisin Lahteen – "Vuokrasin yksiön pelkästään karanteenia varten"
  7. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  8. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  9. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  10. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  11. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  12. Esikoiskirjailija Elina Jokinen julkaisee poikkeuksellisesti samaan aikaan romaanin ja tietokirjan – "Olen aivan varma siitä että en olisi parempaan pystynyt"
  13. Otteluennakko: Reipas hakee revanssia mikkeliläisistä – katso ottelu suorana ESS.fi:ssä
  14. Sotakirjallisuudesta tuli naisten laji – Petra Rautiaisen pian ilmestyvässä romaanissa perataan Lapin sotaa ja vankileirien tapahtumia
  15. Kuntalaiset sanovat kyselyssä kuntaliitoksille selkeästi "ei" – suopeus kuntatalouden tasapainottamistoimia kohtaan kasvussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.