Raportti: Vähävaraisten perheiden lapset kokevat syyllisyyttä perheen köyhyydestä

Köyhyys heikentää lasten henkistä hyvinvointia ja luottamusta tulevaisuuteen. Lehtikuva / Patricia Gabriel-Robez

STT

Lapsen kengät menevät rikki. Uusien pyytämisestä tulisi kuitenkin huono omatunto, koska vanhemmat riitelevät jatkuvasti rahasta. Pelastakaa Lapset -järjestön Lapsen ääni 2019 -kyselyyn vastanneista, köyhäksi tai melko köyhäksi itsensä määritelleistä lapsista useampi kuin kolme neljästä on kokenut syyllisyyttä perheensä rahatilanteen vuoksi.

– Kaupassa täytyy miettiä halvinta tuotetta, eikä ole varaa harrastaa eikä matkustella, yksi vastaaja kertoi raportin kyselyaineistossa.

Syyllisyydentunteiden lisäksi köyhyys heikentää lasten henkistä hyvinvointia ja luottamusta tulevaisuuteen sekä vähentää heidän uskoansa unelmien toteutumiseen. Joka kuudes vähävaraisten perheiden lapsista ei raportin mukaan usko koskaan saavuttavansa unelmiaan, kuten omaa kotia, mieluista työpaikkaa ja perhettä.

– Aika hälyttävältä tuntuu, että meillä on oikeasti lapsia, jotka eivät usko saavuttavansa unelmiaan. Puhutaan kuitenkin aika perusasioista, kuten työpaikasta ja opiskelusta, sanoo Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -koordinaattori Aino Sarkia.

Köyhyyden vaikutukset kasautuvat

Lapsen ääni 2019 -raportti on osa kyselytutkimusta, jossa selvitettiin 13–17-vuotiaiden lasten kokemuksia esimerkiksi köyhyydestä ja eriarvoisuudesta. Verkkokyselyyn vastasi 565 lasta.

Vähävaraisten perheiden lapset ovat kyselyn perusteella hyvin tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta. Tulevaisuususkon lisäksi perheen rahatilanne vaikuttaa esimerkiksi kiusaamiskokemuksiin ja osallistumismahdollisuuksiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi sanoo, että ilmiöt ovat tuttuja myös aiemmista tutkimuksista. Lapsen kulutusmahdollisuudet voivat aiheuttaa syrjimistä tai ryhmästä sulkemista, jos vaikkapa kaveripiirissä käytettyihin vaatteisiin ei ole varaa. Sosiaalisten suhteiden solmimista vaikeuttaa sekin, että maksullisissa harrastuksissa käyminen ei ole mahdollista.

Salmi painottaa, että tutkimusten perusteella lapsiperheköyhyyden seuraukset kasautuvat ja periytyvät. Kun toimeentulo-ongelmat heijastuvat vanhempiin, vanhempien väliseen suhteeseen ja vanhemmuuteen, lapsen todennäköisyys kärsiä toimeentulo- ja mielenterveysongelmista sekä nyt että tulevaisuudessa kasvaa.

– Asia on siis yhteiskunnallisestikin iso.

Vanhempien huoli voi tarttua

Lapsiköyhyyden taltuttamiseksi järjestö penää päättäjiltä esimerkiksi maksuttoman toisen asteen toteutumista, mielenterveyspalveluita ja lapsille mahdollisuutta ainakin yhteen harrastukseen. Ammattilaisia järjestö opastaa muun muassa vaikuttamaan kuntiin ja hyödyntämään lapsilta saamaansa tietoa.

Vanhempia Sarkia kehottaa puhumaan asioista avoimesti mutta lapsen ikätason mukaisesti.

– Taloudellisia ongelmia ei tarvitse piilotella, mutta jos arkea värittää jatkuva huolipuhe rahojen riittämisestä, se voi vaikuttaa lapsen turvallisuudentunteeseen. Olisi tärkeää, että vanhemmat voivat käsitellä huoltaan muutoin kuin lapsen ollessa läsnä.

Syyllisyyttä saattavat tuntea myös varakkaiden perheiden lapset. Kyselyyn vastanneista lapsista osa poti huonoa omaatuntoa siitä, että heillä on sellaista, mihin muilla ei ole varaa. Jotkut kokivat, että heillä on kavereita vain, jos he suostuvat maksamaan.

– Voi ajatella positiivisestikin, että tämä osoittaa lasten empatiakyvyn ja taidon nähdä, ettei kaikilla kavereilla ole samanlainen tilanne.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  4. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, tartuntoja nyt kaikkiaan 7 554
  5. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  6. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  7. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  8. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  9. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  10. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  11. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  12. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"
  13. Alkometrejä saa halvimmillaan kympillä, täysin luotettavan laitteen hinta on yleensä kolminumeroinen – "Rattijuopumus se vasta typerää on, ja usein kallistakin"
  14. Autojätin outo hiljaiselo loppui ja jopa logo uudistui – "Ariyasta alkaa aivan poikkeuksellinen hyökkäys"
  15. Leevi and the Leavingsin sanoitukset houkuttelivat laulamaan yhdessä Lahdessa – "Sanoista tulee aina jotakin uutta esille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.