Kauppasotatantereelta väläyteltiin toivon merkkejä, vaikka tullinokittelu uhkaa hurjistua ensi viikolla – Trump ja Kiinan pääneuvottelija tapaavat tänään Valkoisessa talossa

Trump vastaanottaa tänään Kiinan neuvottelijan, varapääministeri Liu Hen Valkoisessa talossa. LEHTIKUVA / AFP

STT

Kiina ja Yhdysvallat yrittävät jälleen tänään hieroa sopimusta, jolla pyritään päättämään yli vuoden jatkunut kauppasota maiden välillä. Valoa tunnelin päähän tarjoili Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka luonnehti torstain neuvotteluiden sujuneen erittäin hyvin.

Trump vastaanottaa tänään Kiinan neuvottelijan, varapääministeri Liu Hen Valkoisessa talossa. Trumpin ja Liun on määrä tavata iltapäivällä paikallista aikaa.

Ellei Yhdysvalloissa päästä sovintoon seuraavista liennytysaskelista, uudet tullikorotukset astuvat voimaan ensi viikon tiistaina. Kiinan onkin toivottu myöntyvän osaan Yhdysvaltojen vaatimuksista, jotta entistä rajummalta tullinokittelulta vältyttäisiin.

Torstaina otetut liennytysaskeleet toivat myös piristystä osakemarkkinoille. Yhdysvalloissa keskeiset indeksit sulkivat nousussa ja Aasiassa vastaavasti Tokion Nikkei- ja Hongkongin Hang Seng -indeksit avasivat pörssipäivään pirteästi nousussa.

Eripuraa usealla rintamalla

Kiinalla ja Yhdysvalloilla on kauppasodan lisäksi eripuraa useista muistakin asioista. Kiina tuomitsi neuvottelujen edellä Yhdysvaltojen määräämät pakotteet verkkolaitevalmistaja Huaweita vastaan. Yhdysvaltalaisen teknologian välittämiskieltoa Huaweille on perusteltu turvallisuushuolilla, vaikka myös Huawein kohtalon uskotaan kytkeytyvän kauppasotaan.

Yhdysvallat myös määräsi aiemmin tällä viikolla uusia pakotteita Kiinaa vastaan Xinjiangin uiguurien sorron takia.

Kiina puolestaan on aloittanut oman väkevän kampanjointinsa Yhdysvaltain koripalloliiga NBA:ta vastaan sen jälkeen, kun Houston Rockets -joukkueen johtaja Daryl Moore ilmaisi viikonvaihteessa tukensa Hongkongin mielenosoittajille. NBA taipui pahoittelemaan Mooren kommentteja, sillä liigalla on paljon sponsoreita ja faneja Kiinassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  2. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  3. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  4. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  5. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  6. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  7. Hirvi säntäili Lahden keskustan tuntumassa
  8. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  9. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  10. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  11. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  12. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  13. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  14. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia
  15. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.