Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvotteluissa läpimurto, Yhdysvallat lykkää kiinalaistuotteiden tullikorotuksia

Presidentti Donald Trumpin mukaan kauppaneuvotteluissa on saatu läpimurto. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvallat lykkää ensi viikolla voimaan tuleviksi suunniteltuja kiinalaistuotteiden tullikorotuksia, kertoo valtiovarainministeri Steven Mnuchin. Presidentti Donald Trumpin mukaan kauppaneuvotteluissa on saatu läpimurto.

Osakekurssit nousivat heti ilmoituksen jälkeen.

Trump on neuvotellut tänään Kiinan varapääministerin Liu Henin kanssa Washingtonissa. Tullikorotukset olisivat astuneet voimaan tiistaina.

Sopimuksen sisällöstä on toistaiseksi vähän tietoa. Vaikka sopimus täytyy vielä laatia, Trump toivoi, että voisi allekirjoittaa sen Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa lähiviikkoina.

Muun muassa uutistoimisto Bloombergin mukaan Trump kertoi, että osana sopimusta Kiina muun muassa kasvattaa yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden ostamista.

Juttua korjattu klo 00.29: Jutussa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että Trumpin mukaan osapuolet pääsivät huomattavaan osittaiseen sopimukseen. Trump kuitenkin puhui ennemminkin merkittävästä ensimmäisen vaiheen sopimuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava juna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.