Irlannin rajan järjestelyistä puristettiin sopua kulisseissa – Rinne: Britannia yrittää tosissaan löytää ratkaisua

Brexit-neuvottelija Michel Barnierin mukaan sopimus on yhä mahdollinen. LEHTIKUVA/AFP

STT

Viime hetken neuvottelut Britannian EU-erosopimuksesta jatkuivat tiistaina virkamiesten kesken. Vielä oli epäselvää, onnistuisivatko osapuolet löytämään sovun Irlannin rajan pitämisestä avoimena.

EU-johtajat ovat torstaina ja perjantaina koolla huippukokouksessa Brysselissä, jossa on määrä päättää seuraavista askelista. Britannia jättää tällä tietoa EU:n lokakuun viimeinen päivä ellei maa pyydä lisäaikaa.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) arvioi päivällä, että Britannia yrittää tosissaan löytää ratkaisua.

– Nyt minulla on ensimmäisen kerran tämän prosessin aikana tunne, että Britannia todella yrittää tässä, Rinne sanoi toimittajille.

Rinne kertoi kysyneensä Britannian pääministeriltä Boris Johnsonilta lauantaina, onko tämä tosissaan hakemassa sopua. Rinteen mukaan Johnson oli vakuuttanut, että näin on ja Britannia on sen Rinteen mukaan myös osoittanut.

Rinne ei tiistaina suoraan vastannut siihen, onko sopu mahdollista saada tällä viikolla.

"Sopimus on yhä mahdollinen"

EU:n brexit-neuvottelijan Michel Barnierin mukaan Britannian erosopimuksesta on yhä mahdollista päästä sopuun tällä viikolla.

– Vaikka sopimusta on vaikeampaa ja vaikeampaa saavuttaa, se on silti mahdollinen tällä viikolla, Barnier sanoi.

Takarajat ovat seuranneet vuonna 2017 alkaneissa brexit-neuvotteluissa toistaan. Parlamentin säätämän lain mukaan Britannian hallituksen on pyydettävä lisäaikaa neuvotteluille, jos erosopimuksesta ei ole päästy sopuun lauantaihin 19. lokakuuta mennessä. Lisäaikaa pyydettäisiin kolme kuukautta.

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) arvioi tiistai-iltana, että tilanne elää ja kaikkiin vaihtoehtoihin on edelleen varauduttava.

– Jossain määrin on nyt ehkä enemmän syytä toiveikkuuteen, että voitaisiin saavuttaa sopimus, Tuppurainen sanoi.

Viimeinen auki oleva asia neuvotteluissa on Irlannin rajakysymys eli miten Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välinen raja pidetään avoimena kaikissa tilanteissa. Britannian parlamentti on hylännyt valmiin erosopimuksen kolme kertaa pitkälti rajan varajärjestelystä tehdyn kirjauksen takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.