Karhun ja korpin yhteispotretti toi Ville Heikkiselle Vuoden luontokuva -kilpailun voiton

Ville Heikkinen otti Vuoden luontokuvan. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Karhun ja korpin yhteispotretti toi valokuvaaja Ville Heikkiselle Vuoden luontokuva -kilpailun voiton. Tuomaristo kiitteli erityisesti Karhu ja korppi -otoksen tunnelmaa, teknistä taidokkuutta ja sommitelmaa.

27-vuotias Heikkinen on Vuoden luontokuva -kilpailun historian neljäs kuvaaja, joka on onnistunut uusimaan voittonsa. Heikkinen sai vastaavan kunnianosoituksen myös vuonna 2017 kärppäkuvallaan Talven odotus.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 14 000 kuvaa kaikkiaan 844:ltä eri kuvaajalta. Lopulta finalistikuvien joukkoon selvisi palkintosijoista kisaamaan 244 kuvaa yhteensä 164 kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa sekä nuorten sarjassa.

Heikkisen voitto julkistettiin Vuoden luontokuva 2019 -festivaalin yhteydessä Helsingissä. Festivaali järjestettiin lauantaina Finlandia-talossa.

Kilpailulla jo liki 40-vuotinen historia

Kilpailun nettisivujen mukaan Vuoden luontokuva valittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä. Tuolloin järjestön pitämän tapahtuman yleisö päätti yksimielisesti, että Jukka Meriläisen kuusipeuroista ottama kuva oli vuoden luontokuva. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin tätä seuraavana vuonna.

Nykyisin kilpailu on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja maailman merkittävin kansallinen luontokuvakilpailu. Kansallisuus on vahvasti läsnä myös kuvissa, sillä kaikki kilpailukuvat on kuvattu Suomen rajojen sisäpuolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  2. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  3. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  4. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  5. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  6. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  7. Suomessa todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – pääkaupunkiseudun tilanne rauhoittumassa selvästi
  8. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  9. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  10. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Lofooteilla Norjassa
  11. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  12. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  13. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  14. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  15. Lukijalta: Potkupalloa ja paikallista sopimista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.