EU-jäsenyys maksoi viime vuonna 105 euroa jokaista suomalaista kohti

Varakkaimpien maiden tavoin Suomi maksoi Euroopan unionin budjettiin viime vuonna 580 miljoonaa euroa enemmän. Lehtikuva / Laura Ukkonen

STT

Varakkaimpien maiden tavoin Suomi maksoi Euroopan unionin budjettiin viime vuonna 580 miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä sai.

Valtiovarainministeriö julkaisi keskiviikkona tuoreet luvut jäsenmaiden maksuosuuksista komission tietoihin nojaten. EU-jäsenyys maksoi viime vuonna jokaista suomalaista kohti 105 euroa, kun luku edeltävänä vuonna oli 50 euroa. Ministeriön mukaan maksu on nyt pidemmän ajan keskiarvon tuntumassa.

EU-maat neuvottelevat parasta aikaa unionin seuraavien seitsemän vuoden eli vuosien 2021–2027 budjettikehyksestä.

Puheenjohtajamaana Suomi esitti viime viikon huippukokouksessa muille EU-maille tiukkaa budjettilinjaa. Esitys budjetin suuruudeksi oli 1 050–1 100 miljardia euroa, mikä on vähemmän kuin komission ehdottama 1 135 miljardia.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker totesi tiistaina EU-parlamentissa, että Suomen esitystä on mahdotonta hyväksyä. Pienellä budjetilla ei Junckerin mukaan kehitetä Eurooppaa.

– Komission esitys budjetiksi on vähimmäistaso. Ehdotukset, jotka ovat nyt pöydällä, viimeisimpänä puheenjohtajamaa Suomen, eivät ole hyväksyttävissä, Juncker sanoi.

Uusi budjettikausi käynnistyy vasta vuoden 2021 alusta, joten paineita päätösten tekemiseen ei vielä ole. Sopuun pääseminen joulukuussa on ollut EU-maiden yhteinen tavoite, jota Suomi on yrittänyt saavuttaa.

Unkari, Liettua ja Latvia saavat eniten

EU tuottaa paljon myös sellaista hyötyä, jota ei voi laskea taskulaskimella. Yhteiset sisämarkkinat helpottavat vientiä ja parantavat yritysten kilpailukykyä.

Suomi on ollut unionin budjetin nettomaksaja vuodesta 2001. Suomi on valtiovarainministeriön mukaan selvästi pienempi nettomaksaja kuin esimerkiksi Tanska, Saksa, Itävalta, Ruotsi, Hollanti ja Britannia. Myös Ranska ja Italia ovat Suomea suurempia nettomaksajia bruttokansantuloon suhteutettuna.

EU:n budjetista saamapuolella ovat eniten Unkari, Liettua ja Latvia suhteessa maiden bruttokansantuloon.

- - - - -

Korjattu aiempaa: Juncker puhui parlamentissa tiistaina, ei keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastopoli paras Päijät-Hämeen lukioista STT:n lukiovertailussa – rehtori antaa kunnian abeille, mutta "peruskoulun arvosanoja ei voi vertailla keskenään"
  2. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  3. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  4. Koulujen avaaminen ei pahentanut epidemiaa – "Tekoa ei ainakaan tässä vaiheessa voi virheeksi julistaa"
  5. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  6. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  7. Henkilöauto suistui tieltä ja syttyi palamaan Hartolassa
  8. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  9. Hankejohtaja rauhoittelee huolia hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksestä: "Toivoisin, että henkilöstö antaisi tähän mahdollisuuden"
  10. Kisapuiston stadionin tekonurmi rauhoitetaan muutamaksi päiväksi kesäkuussa, laatutestaajat tulevat taas mittauksineen
  11. Tulipalon sammutustyö jatkui koko perjantain Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  12. Lapsiseksirikosten tutkinta-aikoja pyritään lyhentämään, ensin kartoitetaan pullonkauloja
  13. FC Lahti odottaa yleisömäärälinjauksia heinäkuulle, suunnitelmat yli 500 katsojan ottamiselle ovat olemassa
  14. Lahtelaismiehellä huume-epäily Lahdessa ja Kotkassa
  15. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 28.5.2020
  2. Fingerpori 29.5.2020
  3. Tulipalon sammutustyö jatkui koko perjantain Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  4. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  5. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  6. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  7. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  8. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  9. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  10. Poliisi löysi kadoksissa olleen Orimattilassa
  11. Padasjoen maastopalopaikan sammutustyöt saatiin päätökseen vihdoin torstai-iltana
  12. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  13. Näppis: Purkupihastakin lähtee aikamoinen savupilvi, millaisia mustia pilviä nouseekaan purku- eli Kierrätyspuistosta?
  14. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  15. Synnyttäjiä koskevia rajoituksia höllennetään Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymä pitää osan rajoituksista voimassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.