Selaan kotisohvalla TikTokia. Taitaa olla kevättä ilmassa, sillä suosituksiin putkahtaa jatkuvalla syötteellä erilaisia muoti- ja tyyli-aiheisia videoita. Huomaan aina keväisin innostuvani erityisesti selailemaan uusia vaatteita, ja TikTokin algoritmit ovat panneet merkille kiinnostukseni.
Yhdessä TikTok-videoista mies esittelee – jälleen kerran – päivän fittiään ennen kuin hurahtaa lava-autollaan jonnekin päivän askareisiinsa. On hauskaa seurata, miten tyylikkäitä ja persoonallisia asukokonaisuuksia hän saa koottua vaatekaapistaan, mutta samalla mietin, kuinka monta bändipaitaa, buutsia, farkkua, rotsia ja vyötä yksi keski-ikäinen mies tarvitsee. Ilmeisesti aika monta.
Videon miehelle muoti ja vaatteet ovat tärkeitä. Minullekin ne ovat joskus olleet sitä, mutta suhtautumiseni muotiin on tehnyt vuosikymmenten kuluessa täyskäännöksen. Tänään muotia ajatellessani poden oikeastaan siitä vain huonoa omaatuntoa.
Sohvalla TikTokia selatessani jalassani on H&M:n collegehousut – joita kissa on rei'ittänyt – yläosassa Marimekon t-paita, joka on ostettu kirpputorilta, harteilla entinen "parempi" neuletakki (Vila) – joka on siirtynyt loppukäyttöön kotioloihin– ja kaulassa H&M:n alennuskaulahuivi.
Muotiin suhtaudutaan Suomessa usein turhaan varauksella.
Suurin osa kotiasustani on siis pikamuotimerkkejä, joilla on huono maine.
Mietin, saanko vastuuttomista vaatehankinnoistani jotain anteeksi sillä, että pikamuotikin kestää tällaisella keski-ikäisellä kuluttajalla pitkään, yleensä vuosikausia? Uusia vaatteitakin ostan harvoin, sillä kriteerini täyttäviä vaatteita ei osu kohdalle kovin usein. Ja silloin kun osuu, niin ostan vaatteen merkistä riippumatta, jos sille on käyttöä.
Viime syksynä muotialan vaikuttaja Sami Sykkö toivoi Helsingin Sanomien haastattelussa voivansa vaikuttaa suomalaisten ajatteluun muodista. Sykkö oli juuri valittu LUT-yliopiston uudeksi työelämäprofessoriksi, ja hän halusi uudessa työssään etsiä linkkejä talouden sekä muodin ja muotoilun opiskelijoiden välille.
Sykön mukaan muotiin suhtaudutaan Suomessa usein turhaan varauksella. Aiemmin muodin ajateltiin olevan pinnallista ja turhanpäiväistä, mutta nyt julkisessa keskustelussa muotia käsitellään usein niin, että se tuhoaa maailmaa. Hänen mukaansa suomalaisten ei tarvitsisi olla huolissaan vaatekulutuksestaan, sillä tilastojen mukaan käytämme siihen Euroopassa vähiten rahaa tuloihin suhteutettuna muutaman entisen itäblokin maan kanssa.
Pakkasin taannoiselle Tallinnan reissulle mukaan edellä mainitsemani "paremman neuletakin", joka reissun jälkeen siirtyi kotikäyttöön. Hotellihuoneen kirkkaassa valossa nimittäin havaitsin, että takki oli nukkaantunut. Oikein hävetti, miten olin sitä julkisesti käyttänyt.
Käsityönopettajasiskoni kurkkasi neuletakin tuoteselosteeseen, ja löysi oitis syyllisen nukkaantumiseen: iso osa neuleesta oli nyppyyntyvää polyesteriä ja nylonia.
Kiersimme muutamassa vaatekaupassa uutta takkia etsimässä. Siskon neuvosta ohitimme neuleet, joissa oli nyppyyntyviä tekokuituja tai niitä oli liikaa suhteessa villaan. Rekiltä päätyi sovitukseen lopulta vain pari takkia, sillä suurin osa tarjolla olleista takeista oli kokonaan tai lähes kokonaan tekokuituja. Sovituskoppiin päätyneistä neuleista yksikään ei täyttänyt muita kriteerejä, joten kauppoja ei syntynyt. Kierroksen päätteeksi jäin pohtimaan, miksi niin harvoin vastuullisuus ja sopivuus kohtaavat muotikaupassa?
