Maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle -puolue voittamassa kahdet osavaltiovaalit itäisessä Saksassa

Ensimmäiset tulosennusteet julkaistiin vaalihuoneistojen sulkeuduttua kello 19 Suomen aikaa. Kuvassa AfD:n aluejohtaja Andreas Kalbitz. LEHTIKUVA/AFP

STT

Saksassa maahanmuuttovastainen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolue otti selvän voiton alueparlamentin vaaleissa Brandenburgin ja Saksin osavaltioissa, kertoi saksalaisen ARD-kanavan ennuste sunnuntai-iltana.

Ennusteen mukaan Brandenburgissa suurimpana puolueena pysyvät sosiaalidemokraatit (SPD) ja Saksissa kristillisdemokraatit (CDU). Kummassakin osavaltiossa AfD lisäsi kannatustaan merkittävästi ja nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Brandenburgissa AfD:n kannatus olisi ennusteen mukaan 23,7 prosenttia, eli noin yksitoista prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Saksissa AfD:n kannatus olisi 27,8 prosenttia, mikä tarkoittaisi 18 prosenttiyksikön harppausta viiden vuoden takaisista vaaleista.

Liittokansleri Angela Merkelin hallitukseen kuuluvat CDU ja SPD kärsivät vaalitappion kummassakin osavaltiossa. Brandenburgin ja Saksin osavaltiovaalien tulokset ovat jälleen uusi isku Merkelin hallitukselle, joka on natissut liitoksissaan ennen kaikkea SPD:n romahtaneen kannatuksen vuoksi.

Vasemmistopuolue Linke kärsi roimat vaalitappiot molemmissa osavaltioissa. Saksan itäosat ovat perinteisesti olleet Linken vahvaa kannatusaluetta.

Vihreät sen sijaan kasvatti kannatustaan. Vihreät siis etenee myös itäisessä Saksassa, vaikka puolueen kannatus on idässä matalampi kuin koko maan tasolla. Valtakunnallisesti vihreät on jo Saksan toiseksi suosituin puolue.

AfD:n kanssa ei ole tehty yhteistyötä

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku arvioi aiemmin STT:lle, että AfD:lle povattua huimaa vaalivoittoa pitää tarkastella sitä taustaa vasten, että Saksissa ja Brandenburgissa äänestettiin edellisen kerran vuonna 2014 eli ennen pakolaiskriisiä, joka siivitti AfD:n ensi kertaa parlamenttiin vuoden 2017 liittopäivävaaleissa. Tutkijan mukaan kyse ei siis ole mistään AfD:n uudesta nousukiidosta vaan jo pidempään vallinneesta tilanteesta.

Toimivan hallituskoalition löytymisestä oli ennakoitu vaikeaa sekä Brandenburgissa että Saksissa, koska muut puolueet eivät ole olleet halukkaita tekemään yhteistyötä AfD:n kanssa.

AfD:n vaalimenestys Brandenburgissa ja Saksissa saattaa tehdä hallituskoalitioiden muodostamisesta vaikeaa osavaltioiden parlamenteissa. Ennen sunnuntain vaaleja linja, jonka mukaan äärioikeistolaisena pidetyn AfD:n kanssa ei tehdä yhteistyötä, oli pitänyt kaikissa osavaltioissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yksinyrittäjille tukea jaossa Lahdessa ensi vaiheessa noin 1,9 miljoonaa euroa
  2. Lahden moottoritiellä jonoa rajatarkastuspisteelle – autoilijoita jouduttu käännyttämään aiempaa enemmän
  3. Päijät-Hämeen keskussairaalassa 32 työntekijää asetettu karanteeniin - potilaissakin altistuneita
  4. Miten selviät, kun tulot romahtavat? Kerro kokemuksistasi ja jaa vinkkisi
  5. Heinolalaisfirma voitti sitkeän patenttiriidan – asian käsittely kesti yli kymmenen vuotta
  6. Pehmonallejen varastamisesta Lahdessa ja kovien huumeitten hallussapidosta yli vuosi linnaa
  7. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  8. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  9. Päivähoitoyrittäjät tivaavat Lahden kaupungilta tarkkoja syitä toiminnan keskeyttämiselle – "Olen kysynyt, jopa anellut"
  10. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  11. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  12. Entisen kaatopaikan ympäristövaikutuksia tutkitaan Lahdessa
  13. Poikkeustila poikinut lähes sata kantelua oikeusasiamiehelle – "Voi olla, että niitä tulee lisää"
  14. Finnairin lomautetut työntekijät auttavat Päijät-Hämeen koululaisia läksyjen teossa, chat auki kahdesti viikossa
  15. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.