Veikkaus vähentää tuhansia peliautomaatteja, aikaistaa pakollista tunnistautumista ja karsii markkinointia – Veikkauksen johto voi jatkossa menettää tulospalkkionsa, jos suomalaisten peliongelmat ylittävät tietyn rajan

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ja Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo valottivat Veikkauksen tilannetta tiedotustilaisuudessa Helsingissä 5. syyskuuta 2019. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Rahapeliyhtiö Veikkauksen toimintaan tulee merkittäviä muutoksia yhtiön mainonnasta nousseen kohun seurauksena.

Veikkaus muun muassa vähentää rahapeliautomaattien määrää noin 3 000:lla, ja pakolliseen tunnistautumiseen siirtymistä peliautomaateissa aikaistetaan. Uuden aikataulun mukaan pakollinen tunnistautuminen otetaan käyttöön vaiheittain ensi vuoden lokakuusta alkaen.

Nykyisen arpajaislain mukaan hajasijoitetuissa peliautomaateissa pitää olla pakollinen tunnistautuminen vuoden 2022 alkuun mennessä. Hajasijoitettuja peliautomaatteja on muun muassa markettien auloissa.

– Olemme päättäneet lähteä tunnistautuneeseen pelaamiseen hajasijoitetuissa raha-automaateissa välittömästi asteittain siten, että koko joukko peliautomaatteja on tunnistautumisen piirissä vuoden 2022 alkuun mennessä, sanoi Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

Tällä hetkellä Veikkauksella on hajasijoitettuja peliautomaatteja noin 18 500 eri puolilla Suomea.

Kallasvuo ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoivat Veikkauksen toimintaan tulevista muutoksista tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Automaatteja koskevien muutosten lisäksi Veikkaus myös suitsii markkinointiaan kovalla kädellä. Markkinoinnin määrää vähennetään kolmanneksella verrattuna vuotta 2017 edeltävään aikaan, jolloin nykyinen Veikkaus vielä koostui kolmesta yhtiöstä eli Veikkauksesta, Raha-automaattiyhdistyksestä ja Fintotosta .

Fyysisten peliautomaattien pelikohdeinformaatio mediassa lopetetaan kokonaan. Se tarkoittaa, että muun muassa peliautomaattien sijainnista ja voitoista ei enää jaeta tietoa mediassa. Samoin verkossa pelattavien nopearytmisten pelien pelikohdeinformaatio lopetetaan muualla kuin digiympäristössä.

Peliongelmien lisääntyminen voi viedä johdon tulospalkkiot

Myös Veikkauksen palkitsemiskäytäntöihin tulee muutoksia. Tulospalkkiot sidotaan peliongelmiin siten, että mikäli peliongelmien määrä ylittää tietyn rajan, tulospalkkioita ei saa. Muutoksella pyritään varmistamaan, ettei Veikkaus tee tulosta peliongelmien lisääntymisen kustannuksella.

Veikkauksen johdon palkitsemisessa tällainen vastuullisuuskriteeri otetaan käyttöön jo tänä vuonna. Koko henkilöstön palkitsemisjärjestelmää muutos koskee ensi vuodesta alkaen.

– Vastuullisuudesta ei pidä palkita, vaan vastuuttomuudesta pitää rangaista. Tämä on se ajattelu tässä, Kallasvuo sanoi.

Veikkaus lisäksi esittää, että arpajaislain uudistamisen jälkeen pakollinen tunnistautuminen koskisi kaikkea pelaamista. Vain pahviarvat ja kasinot eivät olisi pakollisen tunnistautumisen piirissä.

Veikkauksen vastuullisuusohjelmaa päivitetään yhtiön mukaan siten, että totaalipelikielto tulee mahdolliseksi.

Nykyisin oman pelaamisen voi estää Veikkauksen nettipeleissä. Kun tunnistautuminen tulee pakolliseksi myös markettien rahapeliautomaateissa, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että itselleen voisi asettaa pelikiellon myös markettiautomaatteihin.

Muutokset pienentävät Veikkauksen tulosta

Kallasvuon mukaan muutokset vaikuttavat merkittävästi Veikkauksen tekemään tulokseen ensi vuodesta alkaen.

– On täysin selvää, että näillä on markkinaosuutta laskeva vaikutus ja myös tulosta laskeva vaikutus, Kallasvuo sanoi.

Hän ei halunnut tiedotustilaisuudessa antaa euromääräistä arviota siitä, miten paljon muutokset heikentävät Veikkauksen tulosta.

– Näillä on pelikatteeseen laskeva vaikutus, joka on merkittävä.

Veikkaus tulouttaa valtiolle vuosittain noin miljardi euroa. Näitä rahapelitoiminnan tuottoja käytetään muun muassa urheilun, tieteen ja taiteen tukemiseen.

Paatero sanoi toivovansa, että Veikkaus pystytään säilyttämään niin vahvana, etteivät ihmiset siirrä pelaamistaan ulkomaisille peliyhtiöille.

Poliitikot pois Veikkauksen hallituksesta

Veikkauksen eilisessä yhtiökokouksessa päätettiin myös muutoksista yhtiön hallitukseen. Muutosten tarkoituksena on vahvistaa digitaalisen liiketoiminnan, vastuullisuuden ja rahapelihaittojen torjunnan näkökulmaa Veikkauksen hallituksessa.

Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä muun muassa Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar, joka tunnetaan kotitalouksien velka- ja talousongelmien asiantuntijana. Muut uudet hallituksen jäsenet ovat Christian Cedercreutz ja Anne Larilahti.

Hallituksessa jatkavat Kallasvuo, Outi Henriksson, Minna Pajumaa ja Hanna Sievinen. Sen sijaan Veikkauksen uudessa hallituksessa eivät jatka poliitikkojäsenet Ilkka Kanerva (kok.), Jutta Urpilainen (sd.), Tuomo Puumala (kesk.) ja Raimo Vistbacka (sin.).

Veikkaus on kokonaan valtion omistama yhtiö, joten yhtiökokouksen linjaukset teki valtio-omistaja.

Radiomainokset nostattivat kesällä kohun

Veikkaus on saanut viime viikkoina runsaasti kritiikkiä mainonnastaan ja palkitsemisjärjestelmästään. Myös peliautomaattien sijoittelu markettien auloihin on noussut jälleen keskusteluun.

Arvostelu lähti liikkeelle Veikkauksen kahdesta mainoksesta kesän aikana. Elokuun alussa moitittiin Veikkauksen radiomainosta, jossa terapeuttihahmo kehottaa pelaamaan Veikkauksen Toto-peliä. Kesä-heinäkuun vaihteessa porua puolestaan herätti Keno-mainos, jossa pelaamisen kerrottiin kuuluvan monen päivärutiineihin siinä missä kahvilla käyntikin.

Veikkaus oli jo aiemmin ilmoittanut, että johdon palkitsemisjärjestelmään tulee uusi vastuullisuusmittari. Lisäksi yhtiön hallitus päätti jo aiemmin eettisen neuvoston perustamisesta.

Arvosteluryöpyn seurauksena Veikkaus päätti elokuun alussa, että se laittaa puolet mainonnastaan tauolle syyskuun loppuun saakka ja teettää markkinoinnistaan ulkopuolisen selvityksen.

Selvitysmiehenä toimii konsultti- ja viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa. Selvitystyö on vielä kesken, ja siitä on aikanaan luvassa lisää Veikkausta koskevia linjauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  2. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  3. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  4. Lahden Ahkeran Ilona Monosen kolmen kisan urakka alkoi 3 000 metrin kullalla 17-vuotiaiden SM-kisoissa
  5. Korona ei pysäyttänyt tanssileirin järjestämistä - Lahden Tanssiopiston tanssileiri huipentui loppunäytökseen Kauppakeskus Valossa
  6. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  7. Anssi Tikanmäki soittaa Sysmässä Maisemakuvia Suomesta – artisti sai kultalevyn sooloalbumistaan 36 vuoden jälkeen
  8. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  9. Punapaitoja esillä Pentti Rannan maalauksissa ja juhlanäyttelyssä Hollolassa
  10. Vakava lento-onnettomuus Intiassa – ainakin 14 kuollut ja kymmeniä loukkaantunut katkenneessa koneessa
  11. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  12. THL: Kymmeniä suomalaisia on altistunut Virossa koronalle – Turun alueella useita koronatartuntoja Balkanilta palanneilla matkailijoilla
  13. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  14. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  15. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.