Virolaisasiantuntija: Suomella ja Baltian mailla erilainen näkökulma energiariippuvuuteen

Raikin mukaan viimeisten vuosien aikana on käynyt ilmi, että eri toimijoilla voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä keskinäisriippuvuuden merkityksestä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Energiariippuvuus on yksi sellainen alue, missä Suomen ja Baltian maiden näkökulmissa on selvästi eroa, sanoi Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik tiistaina.

– Baltian maissa korostetaan enemmän sitä, että pyritään vähentämään energiariippuvuutta Venäjästä. Nähdään se nimenomaan turvallisuuteen vaikuttavana tekijänä, kun taas Suomessa energiasektori nähdään ehkä edelleen yksityisen sektorin lähtökohdista toimivana kenttänä. Siinä on yksi ero Suomen ja Baltian maiden välillä, Raik sanoi Ulkopoliittisen instituutin Suomen huoltovarmuutta käsitelleessä seminaarissa.

Kylmän sodan jälkeen pyrittiin hänen mukaansa länsimaiden ja varsinkin Euroopan maiden politiikassa siihen, että korostetaan taloudellisten yhteyksien lisäämistä Venäjän suuntaan, jotta sitä kautta voitaisiin saavuttaa suurempi turvallisuus. Myös EU:n Venäjä-politiikan vahvana ajatuksena oli, että konfliktin todennäköisyys laskee sitä mukaa, kuin taloudellinen keskinäisriippuvuus kasvaa.

Raikin mukaan viimeisten vuosien aikana on kuitenkin käynyt ilmi, että eri toimijoilla voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä keskinäisriippuvuuden merkityksestä.

– Venäjän näkemyksessä keskinäisriippuvuuksista korostuu oman autonomian vaaliminen ja huoli siitä, että riippuvuudet lännestä ovat haavoittuvuuksien lähteitä sekä toisaalta pyrkimys käyttää hyväksi muiden maiden riippuvuuksia oman suurvaltapolitiikan välineenä. Tästä energia on selkein esimerkki siitä, Raik sanoi.

Suomalaisasiantuntija: Itämeren alueella valtiollisesti korvamerkittyä toimintaa

Keskinäisriippuvuuden logiikan mukaan luottamusta valtioiden välillä syntyy, kun ne ovat vuorovaikutussuhteessa. Valtiot eivät myöskään ole tällöin taipuvaisia toteuttamaan omia geostrategisia mielenjohtumiaan, koska vakaus ja luottamus ovat yritystoimijoiden keskuudessa sillä tasolla, ettei siinä ole taloudellista järkeä.

– Mutta viime aikoina toimintakentät, kuten kauppa, kybervirrat, ovat yhä enemmän valtapolitisoituneet ja ovat yhä enemmän kilpailtuja. Tällöin vallitsee myös toisenlainen logiikka, jossa valtiollinen intressisidonnaisuus on tavallaan vaivihkaa tullut markkinaehtoisuuden piiriin, sanoi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Itämeren alueella tapahtuukin hänen mukaansa paljon toimintaa, joka on ainakin osittain valtiollisesti korvamerkittyä ja toteuttaa geostrategisia intressejä.

– Eli kuinka tämä voidaan siivilöidä pois siitä tavallaan hyveellisestä taloudellisesta toiminnasta. Se on tietysti vaikeaa. Olemme kaikki lukeneet esimerkiksi rahanpesuepisodeista Itämeren alueella ja Baltiassa, Aaltola lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  2. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  3. Tänään selviää, onko Suomessa uusi koronavirukseen sairastunut - lue yön uutiskooste
  4. Hauesta saa maukasta ruokaa, eikä sen perkaaminen ole vaikeaa, kun ei kiirehdi – "Minäkin teen hitaasti ja varman päälle", sanoo 70 vuotta kalastanut Kalevi Kangas
  5. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  6. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  7. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  8. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  9. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  10. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  11. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  12. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  13. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  14. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  15. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.