Kotkalaisessa akvaariotalossa iloinen mätimysteeri – äärimmäisen uhanalaisen ankeriaan mätiä saatiin ensimmäistä kertaa luonnollisesti Euroopassa

Eurooppalaisen anguilla anguilla -ankeriaslajin mätiä ei ole koskaan saatu ilman laboratorioissa annettavaa hormonihoitoa. Maretariumissa ankerias tuotti mätiä kuitenkin luonnollisesti. LEHTIKUVA / HANDOUT

STT

Heinäkuussa kotkalaisessa suomalaisten kalojen akvaariossa Maretariumissa hämmästytti ankeriaan muodonmuutos. Yksi akvaariotalon ankeriaista näytti epämuodostuneelta ja sairaalta. Se oli keskeltä valtavan pullea, sen pää oli litistynyt ja pyrstö näytti siltä, että se olisi surkastumassa.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut sairas yksilö, vaan kutuvalmis naarasankerias. Eurooppalaisen anguilla anguilla -ankeriaslajin mätiä ei ole koskaan saatu ilman laboratorioissa annettavaa hormonihoitoa. Maretariumissa ankerias tuotti mätiä kuitenkin luonnollisesti.

Maretariumin akvaristi-sukeltaja Teemu Lakka otti yhteyttä Euroopan muihin ankeriastutkijoihin. Hollannista saatiin vahvistus sille, että kyseessä todella on ankeriaan mäti.

Akvaariotalolle sateli onnitteluja tutkijoilta.

– Olosuhteet Maretariumissa ovat niin erinomaiset, että ankeriaan luonnollinen mädin tuotto on mahdollista, Maretariumista kerrotaan tiedotteessa.

Ankerias on yksi Suomen alkuperäisistä kalalajeista. Se on tämän vuoden uhanalaisuusluokituksen mukaan äärimmäisen uhanalainen laji. WWF:n mukaan ankeriaskantoja ovat heikentäneet liikakalastus, ympäristömyrkyt, ilmastonmuutoksen aiheuttamat merivirtojen muutokset sekä taudit ja loiset.

Luonnonvarakeskuksen mukaan ankeriasta on esiintynyt Suomessa luontaisesti aina, mutta viime vuosikymmenet kanta on ollut istutusten varassa. Ankeriasta on noussut runsaimmin Kymijokeen ja Kokemäenjokeen. Mereen laskevien jokien patoamisen myötä ankeriaiden luontainen nousu järviin on lähes kokonaan estynyt, mutta istutettuna sitä on nykyisin useissa vesistöissä.

Useat yli 40-vuotiaat kotkalaisankeriaat valmiina kutemaan

Kaikki Euroopan ja Pohjois-Afrikan ankeriaat sekä Pohjois-Amerikan amerikanankeriaat kutevat Keski-Atlanttiin kuuluvalla Sargassomerellä. Suomen ankeriaille kertyy kutumatkaa sinne noin 6 000 kilometriä. Eurooppalaisin satelliittiseurannoin on todettu, että matka kestää noin kaksi vuotta.

Ennen lähtöään kutumatkalla kasvuankeriaat eli niin kutsutut kelta-ankeriaat muuttuvat hopea-ankeriaiksi. Vaellusvaiheessa niiden selästä tulee lähes musta, kyljet muuttuvat hopean värisiksi ja vatsapuoli valkoiseksi. Niiden silmät suurenevat ja ankeriaiden rasvapitoisuus kasvaa.

Usealla Maretariumin yli 40-vuotiaalla ankeriaalla on nähtävissä nämä muutokset, akvaariotalo kertoo tiedotteessa.

Lokakuun lopulla tutkijoita Luonnonvarakeskuksesta ja Hollannista Wageningenin yliopistosta on tulossa Maretariumiin mysteerin äärelle. Tutkijat ottavat muun muassa verinäytteitä akvaarion isoista ankeriaista, jotka ovat peräisin Asikkalasta Vesijärvestä. Näytteistä määritetään kalojen hormonipitoisuudet.

Maretariumin ankeriaiden avulla ankeriastutkimuksissa päästäneen aimo harppaus eteenpäin, akvaariotalo ennustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  2. Jää innoitti Etelä-Suomen Sanomien lukijoita – katso kuvat
  3. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  4. Tänään selviää, onko Suomessa uusi koronavirukseen sairastunut - lue yön uutiskooste
  5. Hauesta saa maukasta ruokaa, eikä sen perkaaminen ole vaikeaa, kun ei kiirehdi – "Minäkin teen hitaasti ja varman päälle", sanoo 70 vuotta kalastanut Kalevi Kangas
  6. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  7. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  8. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  9. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  10. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  11. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  12. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  13. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  14. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  15. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.