Liike Nyt kertoo keränneensä puolueen rekisteröintiin vaadittavat kannattajakortit

Liike Nytin johtohahmo, kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo tiedotustilaisuudessa Helsingissä marraskuussa 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Liike Nyt ilmoittaa keränneensä 5 000 kannattajakorttia. Kannattajakortit vaaditaan puolueen rekisteröintiin.

Puolueen asemaan pyrkivä Liike Nyt toimittaa kortit oikeusministeriöön perjantaina. Kannattajakorttien kerääminen alkoi elokuussa.

Liike Nyt ilmoitti kesäkuussa päätöksestään pyrkiä puolueeksi. Alun perin johtoajatuksena oli nimenomaan toimia puoluejärjestelmän ulkopuolella.

Liikkeellä on yksi kansanedustaja, Harry "Hjallis" Harkimo. Kokoomuksesta viime eduskuntakaudella lähtenyt Harkimo perusti liikkeen yhdessä SDP:n entisen puoluesihteerin Mikael Jungnerin ja viiden muun henkilön kanssa.

Liike Nyt perusteli puolueeksi ryhtymistä kesäkuussa verkkosivuillaan esimerkiksi sillä, että uusi järjestäytymismuoto toisi liikkeelle enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Puoluestatuksen puuttuminen muun muassa rajasi Liike Nytin ehdokkaat eduskuntavaalien vaalipaneeleista ja mielipidekyselyistä. Myös ehdokkaiden asettaminen on Liike Nytin mukaan puolueen asemassa helpompaa, jolloin ehdokkaiden taakse ei tarvitse perustaa valitsijayhdistyksiä.

Liike Nytin tavoite on ollut käynnistää puolueen toiminta syyskuun aikana.

Puolueen perustamiseen vaaditaan lisäksi ote yhdistysrekisteristä, jäljennös puolueen säännöistä ja yleisohjelma. Kun Liike Nyt ilmoitti puoluehaluistaan, säännöistä käytiin keskustelua liikkeen nettiparlamenttina tunnetussa verkkoportaalissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  2. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  3. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  4. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  5. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  6. "Hyvin harvinaista" - Tuulenpuuskan riepottelema työmaateltta katkaisi suurjännitepylvään Lahdessa
  7. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  8. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  9. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi
  10. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  11. Santtu-Matias Rouvali valittiin Vuoden Matiksi
  12. Lukijalta: Armeija-aika avarsi, opetti paljon ja antoi ystäviä
  13. Näppis: Ne vähäset työt mitä Suomessa on kerkiää omakin väki tekemään, ei tarvita ulkomaalaisia.
  14. Tanssiarvio: Kansallisbaletin intohimoinen Carmen tuottaa metoo-keskustelun aikoina myös outoja väristyksiä
  15. Säästöä tuovat rahanreiät – heinolalainen taloyhtiö porautti tontilleen 14 maalämpökaivoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.