Komission varapuheenjohtaja: Olen erittäin kiitollinen Suomelle oikeusvaltioperiaatteen nostamisesta

Komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans sanoi olevansa erittäin kiitollinen Suomelle oikeusvaltioperiaatteen nostamisesta näin näkyvästi esiin puheenjohtajakaudellaan huolimatta siitä, että aihe nostattaa myös kritiikkiä. LEHTIKUVA/AFP

STT

EU:n kurinpitomenettely eteni pienen askeleen, kun Unkaria kuultiin maanantaina ensimmäistä kertaa EU:n eurooppaministerien kokouksessa. Kuuleminen ei ollut julkinen.

Vuosi sitten Euroopan parlamentti aktivoi niin sanotun artikla 7:n Unkaria vastaan, koska meppien mielestä on olemassa riski, että maa rikkoo EU:n perustavia arvoja.

Huolten lista on pitkä: oikeuslaitoksen itsenäisyys ja sananvapaus, korruptio, vähemmistöjen, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden asema, herättävät kaikki huolta.

Edellinen puheenjohtajamaa, itsekin oikeusvaltiohuolien kohteena oleva, Romania ei järjestänyt Unkarin kuulemista.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan Suomen oli "korkea aika antaa Unkarille mahdollisuus esitellä näkemyksensä oikeusvaltiotilanteesta".

Komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans sanoi olevansa erittäin kiitollinen Suomelle oikeusvaltioperiaatteen nostamisesta näin näkyvästi esiin puheenjohtajakaudellaan huolimatta siitä, että aihe nostattaa myös kritiikkiä.

– Suomi katsoo aivan oikein, että ilman oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista ei ole Euroopan unionia.

– Tämä on jotakin, joka kaipaa huomiota ja kun on ongelmia, nostamme ongelmat esiin yhteistyön hengessä ja yritämme ratkaista ne keskustelun kautta kuten tänään, Timmermans sanoi.

Hän on ollut vastuussa oikeusvaltioasioista nykyisessä, lokakuun lopussa kautensa lopettavassa komissiossa.

Puolalla jo useita kuulemisia

Kuulemistilaisuus ei välttämättä ole viimeinen. Vastaavassa menettelyssä komission aloitteesta olevalla Puolalla on takanaan jo kolme kuulemista.

Kurinpitomenettelyä eli artikla 7:ää on kutsuttu myös ydinaseoptioksi, koska sen lopputulemana voi olla äänioikeuden menettäminen. Näin tuskin koskaan tapahtuu, koska sanktioista pitäisi päättää kyseinen jäsenmaa pois lukien yksimielisesti. Puola ja Unkari tukisivat todennäköisesti toisiaan.

Vaikka sanktioihin tuskin koskaan edetään, tärkeänä on pidetty sitä, että asia pysyy esillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön Jokimaan palopaikalla Lahdessa - "Saa nähdä, riittääköhän tämä päivä edes"
  2. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  3. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  4. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  5. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista
  6. Volvon mukana tulee rajoitettu huippunopeus
  7. Katso tästä lista Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta valmistuneista
  8. Katso tästä lista Suomen Diakoniaopiston Lahden kampukselta valmistuneista
  9. Padasjoen maastopalopaikan sammutustyöt saatiin päätökseen vihdoin torstai-iltana
  10. Työttömyys syöksähti 90-luvun laman tasolle, Lahdessa tilanne heikoin 23 vuoteen – "Syksystä tulee vielä synkempi", ennakoi kauppakamarin pomo
  11. Sinfonia Lahti muistaa koulunsa päättäviä Gaudeamus igitur -videolla
  12. Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: "Itärataselvityksen sanoma on kristallinkirkas"
  13. Keskittymishäiriö vei lahtelaisen Ricardo Blancon nettilukioon, jossa kursseja suoritettiin omaan tahtiin – motivaation lisäksi kohenivat myös arvosanat
  14. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  15. Entinen kiekollinen lupaus on nyt kokenut oman pään luuta – "Tähän oli molemminpuolinen halu", sanoo Joonas Jalvanti Pelicans-paluustaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.