Hallitus kertoo ensi vuoden budjetista kello 19.00

Hallitus . LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Hallitus on saanut valmiiksi ehdotuksen ensi vuoden budjetiksi, valtioneuvoston kanslia tiedottaa. Hallitus pitää budjetista tiedotustilaisuuden kello 19.00.

Budjettiriihi oli tarkoitettu kaksipäiväiseksi, mutta jo aamulla hallitus uumoili, että valmista voi tulla jo tänä iltana. Hallituksen budjettineuvotteluita kiritti se, että pääministeri Antti Rinne (sd.) matkustaa huomenna Pariisiin tapaamaan Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia.

Tiedotustilaisuudessa odotetaan tietoa ainakin hallituksen uusista työllisyyskeinoista. Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi budjettiriihen tauolla hieman ennen kello kahta päivällä, että budjettiesitykseen kirjataan karkeasti ottaen 25 työllisyystoimenpidettä. Rinteen mukaan toimenpiteitä käsitellään tarkemmin 9. lokakuuta pidettävässä hallituksen iltakoulussa, jossa on tarkoitus täsmentää, miten toimenpiteitä saadaan vuodenvaihteen jälkeen kokeiltua.

Rinteen mukaan kirjauksissa on mukana palkkatuki, mutta hän ei avannut asiaa tarkemmin. Rinne ei myöskään ottanut kantaa siihen, kuinka paljon budjettiriihen toimilla saadaan uusia työpaikkoja.

Hallituskauden keskeinen tavoite on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin ja työllisten määrän vahvistuminen noin 60 000 henkilöllä vuoden 2023 loppuun mennessä. Ensi vuoden budjettiriiheen mennessä pitäisi löytyä ensimmäinen puolikas eli 30 000 työpaikkaa.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi aiemmin, että keskeisiä työllisyyskeinoja nähdään vasta ensi kevään kehysriihessä.

– Mutta kyllä me sitä polkua teemme työllisyystavoitteen täyttämiseksi, Lintilä sanoi.

Satoja miljoonia kertaluontoisiin investointeihin

Budjettiriihestä odotetaan myös tietoa, millaisia kertaluontoisia investointeja hallitus laittaa ensimmäisenä liikkeelle. Hallitusohjelmassa on jo linjattu, että kertaluontoisia investointeja tulee enintään kolmen miljardin euron edestä ja ne katetaan pääosin valtion omaisuutta myymällä.

Lintilä sanoo, että tähän budjettiin on tulossa kertaluontoisia investointeja satojen miljoonien edestä.

– Jäämme vähän alle miljardiin varmaan, Lintilä arvioi.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan riihessä päätetään vain omaisuuden myynnin suuruusluokasta, mutta päätökset varsinaisista myyntikohteista tehdään myöhemmin.

– Kun kyse voi olla osin pörssiomisteisista osakkeista, niin emme me nyt koko hallituksella täällä pähkäillä, Paatero sanoi.

Lisäksi yritystukien leikkaamisesta on luvassa päätöksiä. Hallituksen on tarkoitus saada leikkauksilla 100 miljoonan euron säästöt. Lintilän mukaan tämä tavoite on toteutumassa.

Koulutukseen ehdotettua enemmän rahaa

Lintilä kertoi aiemmin tänään, että valtiovarainministeriön budjettiehdotukseen on tullut jonkin verran muutoksia ministeriöiden kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Lintilä esitteli budjettiehdotuksensa viime kuussa, minkä jälkeen valtiovarainministeriö kävi budjettia läpi jokaisen ministeriön kanssa erikseen.

Eriäviä käsityksiä oli muun muassa korkeakoulujen rahoituksesta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on halunnut, että korkeakoulujen rahoitusta kasvatetaan ensi vuodeksi yhteensä 60 miljoonalla eurolla. Lintilän budjettiehdotuksessa lisärahaa luvattiin vain neljäsosa siitä eli 15 miljoonaa euroa.

Valtion kukkarosta näyttäisi kuitenkin heruvan ehdotettua enemmän rahaa korkeakouluille.

Ohisalo ja Kulmuni istuivat pitkän illan

Mielenkiintoa kohdistuu myös luonnonsuojelun rahoitukseen. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ei ottanut kantaa, onko luonnonsuojelun rahoituksesta saavutettu sopu.

– Vihreät on jatkuvasti pitänyt asiaa yhtenä isoimpana tavoitteena. Hallituksella on kaksi isoa kestävyystavoitetta. Toinen on toki tämä työllisyysasteen nostaminen ja toinen on ilmastonmuutoksen torjunta ja ylipäätään ympäristönsuojelun panostusten lisääminen.

Hallituksessa keskustalla ja vihreillä on ollut eriäviä käsityksiä esimerkiksi metsienkäytön suhteen, mutta Ohisalon mukaan puolueilla on myös paljon yhteistä saavutettavaa.

– Olemme Katri Kulmunin kanssa istuneet jo heti viime viikolla hänen valintansa jälkeen pitkän illan ja käyty yhdessä läpi yhteisiä tavoitteita, Ohisalo kertoi.

Etla: Talouskasvu ensi vuonna alle prosenttiin

Budjettiriiheen hallitus saa valtiovarainministeriön talousennusteet, jotka kertovat, kuinka paljon talouskasvu Suomessa on hidastumassa.

Lintilä on aiemmin sanonut olevan mahdollista, että talouskasvua kuvaava desimaaliluku alkaa pian nollalla.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan eilisen ennusteen mukaan Suomen talous kasvaisi ensi vuonna enää 0,9 prosenttia. Ennusteen mukaan hallituksen keskeinen tavoite saada julkinen talous tasapainoon vuoteen 2023 mennessä on jäämässä toteutumatta.

VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on yhteensä 57 miljardia euroa eli noin 1,5 miljardia enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Ehdotus on 2,3 miljardia euroa alijäämäinen.

Hallituksen esitys vuoden 2020 talousarvioksi julkistetaan 7. lokakuuta ja sitä käsitellään eduskunnassa loppuvuoden aikana.

Hetemäen ehdotuksesta löytyi turbonappeja

Aamupäivällä hallitus kuuli myös valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen raportin keinoista vauhdittaa yritysten investointeja.

– Uskon, että sitä kautta saadaan kyllä investointeja, Lintilä sanoi iltapäivällä.

Lintilä on halunnut, että yritysinvestoinneissa painettaisiin "turbonappia". Hänen mukaansa Hetemäen ehdotuksesta turbonappeja löytyy riittävästi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  3. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  4. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  5. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  6. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  7. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  8. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  9. Koitin-Pertunmaan Osuuspankki suunnittelee liitosta, edellinen yritys karahti kiville
  10. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  11. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  12. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  13. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  14. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  15. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.