Finanssivalvonta: Euroopan finanssijärjestelmän haavoittuvuus kohonnut – pankeilla kannattavuusongelmia

Fiva pitää kuitenkin suomalaisia pankkeja vakavaraisuuden suhteen eurooppalaista keskitasoa vahvempina. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Euroopan finanssijärjestelmän riskit ja haavoittuvuudet ovat kohonneet, arvioi Finanssivalvonnan (Fiva) johtaja Anneli Tuominen. Hänen mukaansa uusia kiusoja tuottavat kyberriskit ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat pankeille ja vakuutusyhtiöille.

– Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti vakuutussektoriin, Tuominen kertoo.

Myrskyjen ja muiden tuhoisien luonnonilmiöiden lisääntyminen tarkoittaa sitä, että vahinkovakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset kasvavat. Yhtiöiden on korotettava vakuutusmaksuja – tai niiden kannattavuus on koetuksella.

Heikentyneet talousnäkymät, alhaiset korot, brexit ja erilaiset poliittiset ongelmat rassaavat Tuomisen mukaan pankkeja. Alhaisten ja negatiivisten korkojen kausi on jatkumassa arvioitua pidempään.

Finanssisektori saattaakin lisätä epälikvidien ja korkean riskin sijoitusten osuutta. Epälikvidi tarkoittaa sitä, ettei omaisuuserä ole helposti myytävissä.

– EU:n pankkisektorilla on kannattavuusongelmia, Tuominen sanoo.

Monien eurooppalaisten pankkien tehokkuus on niin ja näin. Myös ongelmaluottoja on paljon. Erityisesti useat italialaiset pankit ovat vaikeuksissa, mutta ongelmia on Saksassakin. Kannattavuusongelmista kärsivä jättipankki Deutsche Bank ilmoitti heinäkuussa 18 000 työntekijän irtisanomisesta lähivuosina.

Tuominen kertoo, että EU:ssa on tehty pari vuotta töitä varautumiseksi Britannian lähtöön unionista. Hänen mukaansa taloudellinen aktiviteetti heikkenee brexitin seurauksena.

– Brexitin vaikutukset ovat negatiivisia, mutta kuinka negatiivisia ne ovat, sitä ei voi tietää.

Asuntolainojen ehdoissa löystymistä

Fiva pitää suomalaisia pankkeja vakavaraisuuden suhteen eurooppalaista keskitasoa vahvempina, vaikka ydinvakavaraisuussuhde on heikentynyt hieman. Järjestämättömien luottojen taso on edelleen Euroopan matalimpia.

– Pankkisektorin kannattavuuskehitys on vaisua. Tuotot ovat supistuneet ja kulut kasvaneet, arvioi Fivan apulaisjohtaja Jyri Helenius.

Hänen mukaansa korkokate tuo edelleen puolet suomalaispankkien tuotoista, vaikka korot ovat erittäin matalalla. Pankit ovat kasvattaneet lainanantoaan. Kasvattamalla luotonantoa pankit ovat paikanneet matalien korkojen ja marginaalien vaikutusta.

Fiva varoittaa, että asuntolainojen ehdoissa on havaittavissa merkkejä löystymisestä, sillä marginaalit ovat laskeneet tasaisesti ja laina-ajat ovat yleisesti pidentyneet.

– Pankkien tulee huolehtia siitä, että asuntolainojen hinnoittelu ei aiheuta liiallista riskiä kannattavuudelle. Erityisesti pitää ottaa huomioon varainhankinnan kustannusten mahdollinen nousu laina-aikana, Tuominen korostaa.

Osaketuottojen kasvu hyödytti vakuutusyhtiöitä

Työeläkeyhtiöiden alkuvuosi on ollut hyvä, koska sijoitustuotot ovat ylittäneet tuottovaatimuksen. Työeläkeyhtiöiden 6,6 prosentin sijoitustuotto alkuvuonna tuli pääosin osakesijoituksista.

– Työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus on parantunut. Eläkevarat ovat kasvaneet 2010-luvulla, Helenius kertoo.

Hänen mukaansa eläkevarat ovat kasvaneet, vaikka eläkeyhtiöt maksavat selvästi enemmän eläkkeitä kuin saavat maksutuloa. Eläkevarojen kasvun taustalla ovat hyvät sijoitusvuodet kuluvan vuosikymmenen aikana.

Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuussuhde on heikentynyt, mutta pysyi edelleen hyvällä tasolla. Alan kannattavuus on sijoitustuottojen varassa. Osakkeiden hintojen nousu on kasvattanut osaketuottoja. Korkotason lasku ja marginaalien kaventuminen hyödyttävät myös vahinkovakuutusyhtiöitä.

Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on heikentynyt ja maksetut korvaukset ovat kasvaneet. Negatiiviset korot ovat haitallisia erityisesti henkivakuutusyhtiöille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kauppakeskus Trion K-Supermarket suljetaan - "Asiakkaat eivät löytäneet kellarikerrokseen"
  2. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Maastopalo levisi noin hehtaarin alueelle Orimattilassa
  5. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  6. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  7. Miten olisi roskapihdit ulkoilukaveriksi? Lahden Ankkuri halutaan pitää yhdessä siistinä
  8. Keskusta torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Vaikuttaa poliittiselta operaatiolta"
  9. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  10. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  11. Kesä tuo muutoksia Hämeen poliisin lupapalveluihin ja Heinolan poliisiaseman aukioloaikoihin
  12. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  13. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  14. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  15. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.