Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Yhdysvaltoihin ja tapaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin 2. lokakuuta Washingtonissa. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

STT

Presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Yhdysvaltoihin ja tapaa presidentti Donald Trumpin 2. lokakuuta Washingtonissa, kertoo presidentin kanslia tiedotteessaan.

Valkoisessa talossa järjestettävässä tapaamisessa presidentit keskustelevat mahdollisuuksista lisätä maidenvälistä yhteistyötä muun muassa Euroopan ja arktisen alueen turvallisuudesta. Lisäksi esillä ovat tavat edistää maidenvälistä kaupallista ja teknologista yhteistyötä.

Keskustelun ja työlounaan jälkeen presidentit pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden.

Kuluvan viikon sunnuntaina Niinistö matkustaa New Yorkiin osallistuakseen YK:n yleiskokouksen avajaisviikolle. Niinistö pitää Suomen kansallisen puheenvuoron yleiskokouksessa ensi viikon tiistaina. Hän osallistuu tiistaina myös YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin lounaalle sekä Trumpin isännöimälle vastaanotolle.

Maanantaina Niinistö puhuu Guterresin isännöimässä ilmastohuippukokouksessa. Presidentin ohjelmassa on lisäksi useita kahdenvälisiä tapaamisia. Niinistö tapaa muun muassa Georgian, Puolan ja Kazakstanin presidentit.

Niinistön matka New Yorkissa jatkuu ensi viikon keskiviikkoon saakka.

Myös ensitapaaminen Valkoisessa talossa

Niinistö on viime vuosina tavannut useamman kerran Trumpin. Esimerkiksi viime vuoden heinäkuussa hän tapasi Trumpin kahden kesken Helsingissä Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisen puitteissa.

Ensimmäisen kerran Niinistö ja Trump tapasivat vuoden 2017 elokuussa. Myös tuolloin tapaamispaikkana toimi Valkoinen talo. Keskeisimmäksi puheenaiheeksi tapaamisessa nousi turvallisuus. Presidentit puhuivat yhteisessä tiedotustilaisuudessa globaalista turvallisuustilanteesta kuten turvallisuustilanteesta Itämerellä, terrorinvastaisesta taistelusta sekä Venäjä-suhteista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  3. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  4. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  5. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  6. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  7. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  8. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  9. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  10. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  11. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  12. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  13. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  14. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla
  15. Lahden Launeen Prisman tulipalon syy selvisi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.