Italiassa 15 vankilan työntekijän toimia tutkitaan kidutussyytösten takia

STT

Italiassa 15 vankilan työntekijää on joutunut tutkinnan kohteeksi kidutussyytösten takia, Italian media kertoi sunnuntaina. Sienan syyttäjä syyttää työntekijöiden hakanneen ja nöyryyttäneen tunisialaista vankia viime vuonna San Gimignanon vankilassa, kertoo Repubblica-sanomalehti.

Syyttäjän väitteet perustuvat valvontamateriaaleihin ja muiden vankien kertomuksiin.

Muun muassa vankilajärjestelmää seuraavan Antigone-järjestön mukaan tapaus on ensimmäinen, joka etenee syyttäjän tutkintaan sen jälkeen, kun kidutus kriminalisoitiin vuonna 2017.

– Niiden, jotka ovat nähneet väärinkäytöksiä ja väkivaltaa, täytyy kaataa hiljaisuuden muuri, järjestön johtaja Patrizio Gonnella totesi.

Sanomalehti Corriere della Seran tietojen mukaan kesällä kerrottiin, että tilanne San Gimignanon vankilassa on räjähdysherkkä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön Jokimaan palopaikalla Lahdessa - "Saa nähdä, riittääköhän tämä päivä edes"
  2. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  3. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  4. Volvon mukana tulee rajoitettu huippunopeus
  5. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  6. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista
  7. Katso tästä lista Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta valmistuneista
  8. Katso tästä lista Suomen Diakoniaopiston Lahden kampukselta valmistuneista
  9. Entinen kiekollinen lupaus on nyt kokenut oman pään luuta – "Tähän oli molemminpuolinen halu", sanoo Joonas Jalvanti Pelicans-paluustaan
  10. Ladattava nelivetohybridi on Peugeotin tehokkain sarjatuotantomalli
  11. Sinfonia Lahti muistaa koulunsa päättäviä Gaudeamus igitur -videolla
  12. Pauliina Withanage suoritti tutkinnon LAB:ssa ollessaan viimeisillään raskaana: "Vähän alkoi loppuvaiheessa jännittää, kumpi ehtii ensin"
  13. Keskittymishäiriö vei lahtelaisen Ricardo Blancon nettilukioon, jossa kursseja suoritettiin omaan tahtiin – motivaation lisäksi kohenivat myös arvosanat
  14. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  15. Työttömyys syöksähti 90-luvun laman tasolle, Lahdessa tilanne heikoin 23 vuoteen – "Syksystä tulee vielä synkempi", ennakoi kauppakamarin pomo

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.