Teillä luvassa liukkaita ajokelejä tiistaina – loppuviikosta sää lämpenee

Ajokeli on huono huomenna aamulla lähes kaikkialla Suomessa paitsi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Pakkanen paukkuu tiistaina osassa maata ja tienpinnat ovat paikoin jäisiä, kertoo Ilmatieteen laitos. Ajokeli on huono aamulla lähes kaikkialla Suomessa paitsi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Suomessa vallitsee viileä pohjoisvirtaus. Maan länsiosassa tulee tiistaina sadekuuroja, pohjoisessa myös lumi- tai räntäkuuroja. Lämpötilat ovat noin 6–8 asteen tuntumassa.

Viikko on alkanut vuodenaikaan nähden tavallista koleampana.

Torstaina ilmat kuitenkin lämpenevät varsinkin pohjoisessa. Silloin Länsi-Lapissa päästään yli 10 asteen päivälämpötiloihin, ja yötkin lämpenevät samalla.

– Perjantaina Lapissakin hätyytellään 15 asteen päivälämpötiloja. Etelä-Suomessa perjantain ennuste on samaa luokkaa, päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoi STT:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kaikkein huono-osaisimmille maksettavassa tuessa isot alueelliset erot – kärjessä on niin pieniä kuntia kuin suurimpia kaupunkeja ja maakunnista Uusimaa
  2. Sadan asiantuntijan joukko tunnisti 17 ratkaisua, jotka Lahden on välttämättä tehtävä noustakseen koronakriisistä
  3. Kysymys ja vastaus: Miksi hyvinvointyhtymän ja THL:n koronavirusluvut eroavat toisistaan?
  4. Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Orimattilassa
  5. Lastenleirillä mennään lasten ehdoilla - "Emme opeta, että tämä on valssinaskel, vaan heitä tutustutetaan luovaan toimintaan"
  6. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  7. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  8. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  9. Lahdessa kokeillaan uusia tölkki- ja pullotelineitä, ensimmäiset viisi tilattu tällä viikolla
  10. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  11. Siviilipalveluksen koulutusjakso siirtyi koronan vuoksi verkkoon – "Etäkoulutettaviin eriin otetaan sellaisia velvollisia, joilla on tiedossa oleva työpalveluspaikka"
  12. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä
  13. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  14. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  15. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.