Viranomaisraportti: Boeing 737 -koneen valmistajat tekivät virhearvioita

Boeing 737 MAX 8 -konemalli on ollut lentokiellossa jo yli puoli vuotta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Lentokonevalmistaja Boeing ja Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA tekivät virhearvioita 737 MAX 8 -konemallia suunniteltaessa, sanoo Yhdysvaltojen hallinnon julkaisema raportti.

Raportin mukaan Boeing ja ilmailuhallinto eivät osanneet arvioida, miten lentäjät reagoisivat lukuisiin samanaikaisiin varoitusääniin ja -merkkeihin konetta lentäessään. Raportin mukaan viranomaisten tulee olla realistisempia arvioidessaan, miten lentäjät reagoivat vastaavissa tilanteissa.

Konemalli on ollut lentokiellossa jo yli puoli vuotta. Lentokielto asetettiin, kun kahdessa erillisessä turmassa kuoli 346 ihmistä. Ensimmäinen turma sattui Lion Air -yhtiön lennolla lokakuussa Indonesiassa. Toinen turmista tapahtui E thiopian Airlinesin lennolla Etiopiassa maaliskuussa.

– Todistimme näissä kahdessa onnettomuudessa, että henkilökunta ei reagoinut tavalla jolla Boeing ja FAA olettivat heidän reagoivan -- näiden oletusten pohjalta lentokone suunniteltiin, sanoi Yhdysvaltain kansallisen liikenneturvallisuusviraston puheenjohtaja Robert Sumwalt.

Sumwaltin mukaan ilmailuhallinnon tulee arvioida lentokoneiden rakentamista ja lentäjien koulutusta tämän pohjalta. Sekä Boeing että ilmailuhallinto kertoivat ottavansa raportin suositukset vakavasti.

Jo aiemmin Wall Street Journal on uutisoinut, että Yhdysvaltain ilmailuhallinto ei arvioinut itsenäisesti Boeingin 737 Max -lentokoneen sakkauksenestojärjestelmän turvallisuutta. Lehti perusti tietonsa teollisuus- ja hallituslähteisiin.

Boeing maksaa miljoonakorvauksia

Turmien tutkinta on kesken, mutta alustavien tietojen mukaan konetyypin sakkauksenestojärjestelmä painoi molempien koneiden nokkaa rajusti alaspäin pian nousun jälkeen, eivätkä lentäjät kyenneet enää korjaamaan kurssia.

Boeing kertoi eilen maksavansa korvauksia Lion Airin turmassa kuolleiden perheille. Lentokonevalmistaja on saanut sovittua korvauksista 11 perheen kanssa, kertoi yhden asianomistajan asianajaja keskiviikkona. Uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan korvauksia maksetaan ainakin 1,2 miljoonaa dollaria eli lähes 1,1 miljoonaa euroa uhria kohden.

Turmat ovat saaneet Boeingin tuloksen romahtamaan. Heinäkuussa yhtiö teki historiansa huonoimman neljännesvuosituloksen.

Boeingin toimitusjohtajan Dennis Muilenburgin mukaan Boeing voi joutua edelleen vähentämään 737 Max -koneiden tuotantoa tai jopa väliaikaisesti keskeyttämään tuotannon, jos koneiden lentokielto jatkuu odotuksia pidempään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  2. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  3. Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  4. Sateet ovat saaneet etanat ja kotilot liikkeelle – erotatko haitallisen tappajaetanan harmittomasta ukkoetanasta?
  5. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen valvoo nyt Lahden ja tapahtumateollisuuden etuja – joidenkin mielestä Timonen petaa jo pormestarimallin jälkeistä aikaa, mutta asiassa on toinen puoli
  6. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  7. Osa koirista säikkyy pyöriä ja rullasuksia – "Kevyen liikenteen väylällä koiran kannattaa kulkea aina pientareen puolella"
  8. Pelicansin hymyilevä päävalmentaja Tommi Niemelä osaa olla tarvittaessa tiukka ja joskus vähän veemäinenkin
  9. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt etenevät – kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitit muuttuvat tällä viikolla
  10. Kunnan historian suurin hankintapäätös toteutui Asikkalassa – "Kuokka isketään maahan elokuussa"
  11. Syyttäjä vaatii United Brotherhood -käräjillä parillekymmenelle syytetylle kovempia rangaistuksia rikollisryhmään kuulumisen takia
  12. USU-gallup: Puolet kiristäisi ajamisen verotusta – etenkin miehet haluavat uuden auton nykyistä halvemmalla
  13. Lukijalta: Perusterveydenhuoltoa kehitetään Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä asiakkaiden tarpeista
  14. Metsän taidenäyttely puhuu kävijöilleen – "Ihmiset olisivat onnellisempia, jos jokainen viettäisi puoli tuntia päivittäin metsässä"
  15. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.