Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Kirja-arvio | Aleksis Kivi tulee lukijan iholle Vesa Haapalan uudessa romaanissa

Kansalliskirjailijan kärsimyskertomus tuntuu tässä ajassa hyvin ajankohtaiselta.

Vesa Haapala

Alexis – elämänkertomus

Otava 2023, 363 s.

Elämme aikaa, jossa päällekkäin on taas monta kriisiä. Suomen asema maailmassa on rajussa muutoksessa ja niin sanottu normaali on vain haave. Vesa Haapalan Alexis, fiktiivinen, mutta arkistoaineistosta ja kirjallisuudesta isolla kauhalla ammentava romaani Aleksis Kivestä (Alexis Stenvall, 1834–1872) julkaistaan hyvin sattuvaan ajankohtaan. Ja kaikeksi onneksi romaani on todella hyvä.

Alexis on kaikesta surullisuudestaan ja ajoittaisesta rujoudestaan huolimatta hyvin herkkä ja kaunis, päiväkirjan muotoon kirjoitettu kuvaus ajanjaksosta 1866–1870. Kirjailija eli Charlotta Lönnqvistin hyvän tahdon varassa Fanjunkarsin torpassa ja kirjoitti Seitsemää veljestä. Luonto on Haapalan tekstissä vahvasti ja kansallisromanttisessa hengessä läsnä samaan tapaan kuin Kiven tuotannossakin. Ote on polveilevasta ja maalailevasta tekstistä huolimatta realistinen, välillä suorastaan naturalistinen.

Kansalliskirjailijamme eli vaikean, päihdehuuruisen elämän ja kamppaili pahoissa vaikeuksissa velkojensa kanssa. Hänestä on tehty eräänlainen arkkityyppi nälkätaiteilijasta, joka teki upeaa taidetta, vaikka olot olivat kurjat eikä kukaan ymmärtänyt. Lisäksi hänet kytketään kamppailuun suomen kielen asemasta, mikä tuo mukaan oman sankarillisen klanginsa.

150 000–200 000 suomalaista tappaneet nälkävuodet osuvat kertomuksen aikavälille ja lyövät vahvan leimansa kirjan tunnelmaan. Haapala kirjoittaa Kiven suuhun pohdintaa myös valtiovaraintoimituskunnassa toimineen senaattori J.V. Snellmanin roolista nälkävuosien aikaan.

Snellmanin on kritisoitu pahentaneen nälkävuosia politiikkatoimillaan, ja Haapala kirjoittaa näkemyksen myös Kiven suuhun. Muuten Kiven poliittisuus näyttäytyy romaanissa taisteluna suomen kielen puolesta, eikä hänen motiivejaan siinä esitetä yksinomaan altruistisina.

Politiikka on silti vain sivujuonne kun kolmikymppistä miestä riivaavat niin rahavaikeudet, viinapiru kuin suunnaton rakkaudenkaipuukin, eikä mikään näistä asetu millään aisoihin. Lyhyt onnellinen hetki naisen ja tämän lapsen kanssa pienessä torpassa perhe-elämää viettäen päättyy suunnattoman traagisesti. Tämä kaikki tuodaan säästelemättä lukijan iholle.

Lisätaakkana on vielä se, että kriitikot eivät arvosta hänen taiteellisia ponnistelujaan. Ja on totta, että hän kohtasi melkoista tyrmäämistä. Esimerkiksi August Ahlqvistin tunnettu murskakritiikki Seitsemästä veljeksestä hyökkää enemmänkin henkilöä vastaan kuin arvioi teosta. Kritiikki on pitkä kuin nälkävuodet, eikä kovin laadukas.

Raskaista teemoistaan huolimatta romaani välttää raskassoutuisuuden, ja sen vähän yli 360 sivua on nopeasti ahmittu. Suuria dramaturgisia kikkoja ei tarjoilla, vaan kertomus etenee kuin elämä usein etenee: risaisen tunteikkaana, hauraana ja silti enimmäkseen hyvin kauniina.