Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Elokuva-arvio | Babylon herättää elokuvan historian eloon kaikessa loistossa ja rappiossaan

Babylon

Eletään elokuvateollisuuden varhaisvuosia, eivätkä mykän elokuvan tähdet vielä tiedä olevansa järkyttävän muutoksen kynnyksellä. Ääni on tulossa filmiin, ja se mullistaa kameran edessä kaiken.

Draama seuraa viiden ihmisen sijoittumista 1920-lukulaiseen Hollywoodiin. Yhdellä eli Jack Conradilla (Brad Pitt) on jo vankkumaton asema näyttelijänä. Muut himoavat pääsyä julkisuuden valokeilaan, maineeseen ja mammonaankin.

Jotkut päätyvät tähdiksi puolivahingossa, kun taasen päähenkilö Nellie LaRoy (Margot Robbie) tietää kohtalonsa ja sanoo se ääneen: – On kirjoitettu tähtiin, että olen tähti!

Alkukuvista alkaen valkokankaalle heijastuu värikylläinen, tapahtumarikas ja ääniltään muhkea tarina. Norsun kokoisen ensimmäisen kohtauksen jälkeen siirrytään elokuvamogulin valtavaan kartanoon, jossa pidettävät bakkanaalit kuvataan kaikkea pursuavana elosteluna.

Isossa Kirjassa kuvatut Babylonian portot heräävät todellakin eloon lihaksi ja vereksi tässä juhlakuvauksessa, joka maalailee elokuvaväen rappiotilaa, mammonan ja maineen vaikutusta ihmismieleen. Tätä orgiakuvausta on syytä katsoa laajemmassa perspektiivissä, nykyistenkin aikojemme kuvastimena.

Babylon nostaa mieleen Paul Austerin traagisen Illusioiden kirjan.

Kuviensa ja äänimaailmojensa osalta Babylon on runsaudensarvi. Silmäkarkkia tarjoillaan erityisesti niissä jaksoissa, joissa keskitytään elokuvien kuvaamiseen.

Kamera-ajot, tiiviit rajaukset ja kameran hallittu liike vievät katsojan silmää mukanaan. Kun kuvien päälle on rakennettu huumaava musiikillinen ilme – joka korostuu erityisesti jazzkohtauksissa – myös korville on luvassa runsaasti herkkuhetkiä.

Viitteellisesti historiallisiin faktoihin sekä todellisiin henkilöhahmoihin pohjautuva draama imaisee mukaansa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Damien Chazelle on varsinainen velho tarinankertojana ja se, miten hän tämänkin draaman toteuttaa, on upeaa katsottavaa.

Harmi vain, että loppua kohden eli kahden tunnin jälkeen draaman jäntevä kaari lopahtaa ja lässähtää hieman viimeisen tunnin kuviin sekä tunnelmiin.

Elokuvan kestosta olisikin voinut huoletta leikata pois 30 minuuttia. Jättämällä pois muutaman henkilön sekä pari toisiaan toistavaa juhlajaksoa draama olisi vieläkin vaikuttavampi.

Elokuvan henkilöhahmot ovat vakuuttavia. Viattomuus, röyhkeys, nöyryys ja kohtaloonsa alistuminen ilmenevät upean näyttelijätyön sekä vankan käsikirjoituksen ansiosta moni-ilmeisesti.

Brad Pitt ja Margot Robbie ovat rooleissaan erinomaisia ja saavat rinnalleen komeasti näyttelevän Diego Calvan, jonka roolihahmo Manny Torres rakentaa kerrontaan selviytymisen elementtejä. Jovan Adepo luo tummana trumpetistina tärkeän hahmon, joka ilmentää itsekunnioitusta hurjan hillityllä tavalla.

Babylonin ehkä vaikuttavin kohtaus on se, jossa tähtinäyttelijä Jack Conrad joutuu kuuntelemaan rehellisiä sanoja elokuvamaailmaan erikoistuneelta seurapiiritoimittajalta Elinor St. Johnilta. Jean Smartin näyttelemä vanha journalisti latoo sellaiset madonluvut uransa loppuun päätyneelle näyttelijälle, että niitä katsoo ja kuuntelee pala kurkussa.

Samalla ymmärtää sen, kuinka sata vuotta sitten filmille tallentuneet näyttelijät jatkavat yhä vain eloaan elokuvissa – eräänlaisina haamuina tai enkeleinä.

Jostain syystä Babylon nostaa mieleen Paul Austerin monella tasolla traagisen Illusioiden kirja -romaanin, jonka perustarina liittyy mykkäelokuvan loppuhistoriaan.

Sekä Babylon että Austerin kirja luovat taiturimaisesti – ja ilman turhanpäiväistä melodraamaa – eteemme maailman, jossa niin monet tavoittelevat tietä tähtiin ja päätyvät lopulta kompuroimaan syrjäisen surumielisille elämän kinttupoluille, joita eivät edes sammuneet auringot valaise.

Tyylilaji: draama, K-16