Rautalampi-järvessä ei suositella uimaan – syynä sinilevä

Uintia tai peseytymistä ei Rautalammen vedellä suositella toistaiseksi runsaan sinilevän takia. LEHTIKUVA / HANDOUT / ANTTI TUPPURA

STT

Kalojen massakuoleman tapahtumapaikkaa, Pohjois-Savon Rautalampi-järveä, ei suositella uimiseen loppuviikon aikana. Suositus ei liity suoraan kalakuolemiin, vaan syynä on runsas sinilevän määrä.

Järven vettä ei ole myöskään syytä käyttää pesu- tai kasteluvetenä.

Sinilevää oli vielä torstaina Rautalampi-järvessä runsaasti, vaikka sen määrä vaikuttikin hieman vähentyneen, kertoi Pohjois-Savon ely-keskuksen biologi Ilpo Käkelä.

Järvestä löytyi Käkelän mukaan edelleen jonkin verran kuolleita kaloja. Hänen arvionsa mukaan kalat olivat kuitenkin kuolleet jo päiviä sitten.

Kymmeniätuhansia kaloja kuoli Rautalampi-järvessä elokuun alussa. Tapaukselle ei ole löytynyt mitään yksittäistä syytä.

Järven vesinäytteiden ja elävistä kaloista otettujen näytteiden tutkinta jatkuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.