Rico nuuhkii ensi kesänä lentomatkustajien tuliaisia – Tulli kouluttaa uuden ruokakoiran Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Ruokakoiran tehtävään valittu nelikuinen labradorinnoutaja Rico saapui mediatilaisuuteen yhdessä ohjaajansa, tullitarkastaja Kimmo Lindenin kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Tulli kouluttaa uuden eläinperäisiä elintarvikkeita etsivän tullikoiran. Ruokakoiran tehtävään valittu labradorinnoutaja Rico sijoitetaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja toimii myös pääkaupunkiseudun satamissa.

Huhtikuussa syntynyt Rico on aloittanut tullikoiran peruskoulutuksen, ja se aloittaa operatiivisissa tehtävissä ensi kesänä. Ricon ohjaajana toimii tullitarkastaja Kimmo Linden, joka on toiminut Helsingin satamissa erilaisissa tullivalvontatehtävissä 20 vuotta.

Ruokakoira tulee työskentelemään lentoasemalla, koska afrikkalainen sikarutto on levinnyt viime vuosina Aasiaan ja matkustajamäärät Aasiasta Suomeen ovat suuria, kertoo Tulli. Afrikkalaista sikaruttoa havaittiin ensimmäisen kerran Kiinan koillisosassa viime kesänä, minkä jälkeen se on levinnyt rajusti Kiinassa läpi lähes koko maan. Tauti on levinnyt myös Kiinan naapurimaihin.

Satamissa Rico etsii EU:n sisäliikenteessä matkustavien henkilöiden matkatavaroista villisian lihaa.

Suomen ensimmäinen ruokakoira Aino aloitti työnsä itärajalla viime kesänä. Aino on menestynyt laittomien tuliaiselintarvikkeiden etsimisessä. Toukokuussa Ainon havaitsemien laittomien ruokatuliaisten saldo saavutti 1 000 kilon rajan.

Sikarutto leviää ihmisten huolimattomuuden takia

Tullin mukaan afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu Suomessa, mutta sitä esiintyy muun muassa EU-alueen itäosissa, kaikissa Baltian maissa ja EU:n itäisissä naapurimaissa. Sikarutto leviää maasta toiseen ihmisten huolimattoman toiminnan takia ja eläinten mukana. Lihavalmisteiden ja maitotuotteiden tuonti EU-alueelle matkustajien mukana on eläintautien leviämisriskin takia kiellettyä.

Afrikkalaisen sikaruton leviäminen on vakava uhka Suomen sikataloudelle ja lihateollisuudelle, Tulli kertoo. Tullin mukaan matkustajilla on tärkeä rooli afrikkalaisen sikaruton ja muiden vastaavien eläintautien torjunnassa, koska virukset voivat levitä elintarvikkeiden ja niiden saastuttamien tavaroiden välityksellä.

Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti. Tauti on sioille tappava, eikä sitä vastaan ole olemassa hoitoa eikä rokotetta. Virus ei tartu ihmiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  2. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  3. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  4. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  5. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  6. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  7. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  8. Maastojuoksu-cup sai hymyn huulille ja pururadan tömisemään Lahden urheilukeskuksessa – Lari Lehtonen näytti pienemmille esimerkkiä
  9. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  10. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  11. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  12. Lukijalta: Kouluilta vaaditut miljoonasäästöt ovat mahdottomuus
  13. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  14. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  15. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.