Ruokavirasto: Tunnetut virus- tai bakteeritaudit eivät Tornionjoen kalakuolemien syynä

Tunnetut virukset tai bakteerit eivät ole syynä Tornionjoen lohien sairausoireille. Ruokavirasto jatkaa kalojen tutkimuksia analysoimalla kalojen vitamiinitasoja. LEHTIKUVA / HANDOUT / RUOKAVIRASTO / PERTTU KOSKI

STT

Tunnetut kalatauteja aiheuttavat virukset tai bakteerit eivät ole olleet syynä Tornionjoen lohien kalakuolemille tai sairausoireille. Asia kävi ilmi Ruokaviraston elokuussa valmistuneissa tutkimuksissa.

Lohien iholla on havaittu syiltään tuntematonta punoitusta ja verenvuotoja sekä kuolioita ihon pintakerroksessa. Sisäelimissä ei muutoksia löytynyt.

Luonnonvarakeskus kertoi heinäkuussa, että huonokuntoisia lohia oli löydetty Tornionjoesta muutamia satoja. Vastaavia oireita on havaittu Tornionjoen lohilla vuodesta 2014 lähtien. Jokeen nousevien kalojen määrä on ollut normaali.

Tänä kesänä osa havainnoijista on kiinnittänyt Tornionjoella huomiota myös muutoin terveiden nousulohien hitaaseen käyttäytymiseen.

Ruokavirasto jatkaa lohien tutkimuksia analysoimalla kalojen vitamiinitasoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  3. Pienessä korttelissa sijaitsee Tallinnan kulttuurin sydän – Telliskivi voitti New Yorkin, kun Fotografiska avasi ensimmäisen sivumuseonsa Tallinnaan
  4. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  5. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  6. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  7. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  8. Valko-Venäjän viralliset tulokset epäilyttävät: Lukashenkolle neljä viidesosaa äänistä
  9. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  10. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  11. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  12. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  13. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  14. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  15. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.