Gibraltar hylkäsi USA:n antaman Grace 1 -tankkerin takavarikkomääräyksen

Gibraltarin hallinto perusteli päätöstään jättää hakematta oikeuden määräystä sillä, etteivät Yhdysvaltain Iran-pakotteet päde Euroopan unionissa. Kuva: Lehtikuva/AFP

STT

Gibraltar hylkäsi sunnuntaina Yhdysvaltojen antaman Grace 1 -tankkerin takavarikkomääräyksen.

Yhdysvaltain oikeusministeriö antoi lauantaina takavarikkomääräyksen iranilaisesta säiliöaluksesta.

Gibraltarin hallinto perusteli päätöstään jättää hakematta oikeuden määräystä sillä, etteivät Yhdysvaltain Iran-pakotteet päde Euroopan unionissa.

Gibraltarin korkein oikeus päätti torstaina vapauttaa tankkerin vastoin Yhdysvaltain esittämiä toiveita.

Iranin suurlähettiläs Lontoossa Hamid Baeidinejad kirjoitti Twitterissä, että säiliöaluksen ja sen tuoreen miehistön on määrä lähteä matkaan sunnuntai-iltana.

Brittiviranomaiset ottivat tankkerin haltuunsa heinäkuun alussa Gibraltarinsalmessa, koska aluksen epäiltiin kuljettaneen öljyä Syyriaan EU:n talouspakotteiden vastaisesti.

Omistajan pyynnöstä Grace 1 -aluksen uudeksi nimeksi tulee Adrian Darya. Tankkeri jatkaa matkaansa Iranin lipun alla. Aikaisemmin alus on ollut Panaman alusrekisterissä.

Grace 1 -tankkerin kiinnioton jälkeen Iran otti kiinni Hormuzinsalmessa Britannian lipun alla seilanneen ruotsalaisvarustamon Stena Impero -aluksen, joka on miehistöineen yhä Iranin hallussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Piiritys: Asemies esitti poliisiin kohdistuvan uhkauksen tekstarina henkilölle, joka välitti sen oma-aloitteisesti poliisille
  2. "Armonaikaa ei enää ole, rahoitus Nelostien parantamiselle on saatava", jyrähtää Hartolan kunnanjohtaja
  3. Kuntoportaiden toteutus lykkääntyy Lahdessa – "Vastustus oli niin kova"
  4. Pelicans järjesti nuorille urakkamiehilleen oikean härkäviikon – "Yritämme toimia parhaan mukaan kaikkien kannalta"
  5. Varkaita liikkeellä Lahdessa – naiselta vietiin puhelin kädestä keskustassa
  6. Kaarrenopeudet KymiRingillä kasvavat – kansainvälinen liitto hyväksyi radan turvasuunnitelman
  7. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  8. Ari Helmisen uutisanalyysi: Punamulta riitelee ja kipunoi, mutta hallituksen astiakaappi ei ole helissyt vielä kertaakaan
  9. Pelicans vahvistaa junioripolkuaan – Sveitsissä meritoitunut taitovalmentaja palaa Lahteen
  10. Omakotitalo syttyi tuleen Iitissä – lemmikit pelastettiin palavasta talosta
  11. Konserttiarvio: Jumppasen Beethoven-sointi hakee vertaistaan, mutta kapellimestari jätti toivomisen varaa Sibeliustalossa
  12. Pankkien nimikyltit vaihtoon Sysmässä ja Joutsassa – mikäli Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen toteutuu
  13. Ensi talven ensilumenladun kohtalo riippuu maaliskuun pakkasista
  14. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  15. Helmi Säästöpankki ja Sysmän Säästöpankki haluavat yhdistyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.