Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Heinolan Vierumäki ja Sysmän Suopelto ehdolla Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi, edustettuina myös Lahti, Hollola, Orimattila ja Asikkala

Päijät-Hämeen Kylät on julkistanut kahdeksan ehdokasta Vuoden Kylä 2023 -tunnustuksen saajaksi.

Itä-Hämeestä Vuoden Kyläksi ovat ehdolla Heinolan Vierumäki ja Sysmän Suopelto. Muut ehdokkaat ovat Tennilä-Voistio (Hollola), Äinäänseutu (Asikkala), Niinikoski (Orimattila), Villähde (Lahti), Paimela (Hollola) ja Luhtikylä (Orimattila).

Valintaraati kokoontuu joulukuussa ja Päijät-Hämeen Vuoden Kylä julkistetaan tammikuussa 2023. Vuoden Kylä tullaan palkitsemaan sekä maakunnallinen kyläjuhla Kyläkalaasi tullaan järjestämään yhdessä voittajakylän kanssa.

Vuoden Kylä -valinnalla halutaan nostaa esille kylien tekemää monipuolista toimintaa sekä osoittaa tärkeälle työlle kiitosta. Vuoden Kyläksi voivat hakea kaikki päijäthämäläiset kylät ja kaupunginosat.