Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Radio Voiman podcast | Konsta Hietanen aikoo pysyä perheineen Lahdessa: "Soisin kaupunkiimme enemmän positiivisuutta ja rohkeutta, vähän sellaista hullunrohkeutta"

Lahtelainen muusikko ja näyttelijä Konsta Hietanen lähtee elämänsä ensimmäiselle joulukiertueelle ja kiertue saavuttaa Lahden Ristinkirkon 10. joulukuuta.

- Tämä on pitkäaikainen haaveeni, jonka pääsen nyt toteuttamaan. Tämä olisi ihana jatkumo ja perinne heittää nämä joulukonsertit joka vuosi, jotta pystyisin esittämään näitä niin sanotusti aikuisten biisejä edes kerran vuodessa.

Usko joulun taikaan -konserttikiertueelle Konsta toivoo yleisön tulevan rauhassa ja uskoen joulun taikaan.

- Olen aina rakastanut joulua ja jotenkin se on tarttunut minusta ja vaimostani koko meidän perheeseemme. Joulu on meille tärkeätä aikaa.

Joulun odotukseen liittyvät touhut Hietasen perheessä jakaantuvat perheenjäsenten kesken omalla painollaan.

- Vaimo tekee kaiken. Siellä askarrellaan joululahjoja. Itse en ole kyllä ollut mukana. Kovasti siellä on antamisen iloa. Lapset saavat tehdä lahjoja ystävilleen, kummitädeilleen ja -sedilleen. Kämppäämme tulee myös sisälle ja ulos kaikennäköisiä jouluvaloja. Sitä työnjakoa voisi vähän kyllä miettiä, Konsta pohtii hymyillen.

Konsta aikoo pysyä Lahdessa, vaikka kiertääkin paljon Suomea ja tekee paljon Helsingin alueella töitä.

- En ole täältä mihinkään muuttamassa. Tämä on sijainnillisesti kiva ja myös kiva lapsikaupunki. Täällä on ihana luonto ja aktiviteetit perheelle. Toki soisin kaupunkiimme enemmän positiivisuutta ja rohkeutta, vähän sellaista hullunrohkeutta, sekä ihmisten välistä rohkeaa kanssakäymistä.

Konsta Hietasen haastattelu