Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Radio Voiman podcast | Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Marju Markkasen mukaan yhä useampi alakoululainen kieltäytyy menemästä kouluun: "Tämä on hirvittävän huolestuttava suunta"

Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen kertoi keskiviikkona Radio Voimalla, miten sivistyspuolen ensi vuoden yli miljoonan euron säästöä lähdetään tavoittelemaan.

– Tämä on asia, mikä viranhaltijoiden tulee nyt miettiä, kun tehdään käyttötaloutta ensi vuodelle. He tekevät selkeän toimenpidelistan ja ehdotuksen, että mistä karsitaan ja millä tavalla. Tietysti tähtäimenä on se, että karsittaisiin mahdollisimman vähän siitä puolesta, mikä on suoraan pois oppilaiden oppimisesta sekä henkilökunnan jaksamisesta.

Suunnitelmaa on Markkasen mielestä syytä ryhtyä työstämään varsin pian.

– Ihan nyt lähiaikoina. Vuodenvaihteen jälkeen katsomme sitä käyttötaloutta, ja sitten niitä päätöksiä pitää saada tehtyä. Meillä on lautakunnassa sellainen henki, että jos näyttää täysin mahdottomalta, niin sitten tehdään lisätalousarvio, joka viedään valtuuston päätettäväksi.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja on peräänkuuluttanut budjetoinnin muutosta.

– Jo vuosia on sivistyspuolella alibudjetoitu. Sitä ei varmaankaan ole tehty tarkoituksella, mutta se pitäisi tuoda esiin ja saada määrärahat realistisemmalle tasolle, kuin millä ne ovat olleet. Tämä on myös ihan työssäjaksamiskysymys viranhaltijoille, että jos he tietävät jo lähtökohtaisesti, että tällaiseen talousarvioon ei kerta kaikkiaan pääse ja sitten kuitenkin yritetään repiä säästökohteita sieltä ja täältä, niin se on hyvin raskasta ja kuormittavaa.

Markkanen painottaa, että sivistystoimenjohtajakin on toivonut, että viranhaltijat laittaisivat sivistyksen puolen sille tasolle, mikä on Lahdessa realistista.

– Sitten palvelut vain sopeutetaan siihen ja sillä tullaan toimeen.

Markkanen kertoo juttelevansa opettajien kanssa tilanteesta tarkemmin lähiaikoina.

– Tästä on puhuttu koko syksy, että meillä on koronan johdosta usealla lahtelaisella lapsella oppimisvajetta. Eli tavallaan on pudottu kelkasta ja on paljon lisätuen tarvetta. Meillä on myös puutetta eritysopettajista ja muusta pätevästä henkilökunnasta, niin lapset eivät saa sitä opetusta, jota he tarvitsevat sillä hetkellä.

Ryhmäkokojen suureneminen tapahtuu Markkasen mukaan vääjäämättä ensi vuoden tilanteesta johtuen.

– Se tarkoittaa sitä, että yhdellä opettajalla on taas enemmän työtä ja lapsia, joiden oppimista pitää tukea, korjata kokeita ja tavata vanhempia. Tähän kuormitukseen pitäisi päästä monella tasolla pureutumaan.

Markkanen muistuttaa, että aina on hyvin pärjääviä oppilaita, mutta tällä hetkellä on liikaa toista ääripäätä, jotka meinaavat pudota kelkasta.

– Kun itse aloitin opettajana 2000-luvun alussa, niin alakoulussa ei ollut yhtäkään lasta, joka kieltäytyi tulemasta kouluun. Koulu oli paikka, jossa tapasi kavereita, sai hyvää ruokaa ja siellä oppikin jotain.

Tällä hetkellä sivistyslautakunnan puheenjohtajan mukaan yhä useampi alakoululainen kieltäytyy menemästä kouluun.

– Yhä useampi oppilas sanoo, että minä en mene kouluun. Tämä on hirvittävän huolestuttava suunta.

Kuuntele koko haastattelu: