Uutissuomalainen: Pietarin junien matkustajamäärät kasvamassa tänä vuonna hurjasti

Toistaiseksi on epäselvää, käykö Venäjän kaavailema ilmainen e-viisumi Allegro-junissa. LEHTIKUVA / Mikko Stig

STT

Pietarin junien matkustajamäärät ovat kasvaneet lähes 20 prosenttia viime vuodesta, kirjoittaa Uutissuomalainen.

VR :n Venäjän-liikenteen päällikkö Viktoria Hurri sanoo Uutissuomalaiselle, että yhtiö ennustaa yli puolen miljoonan matkustajan nousevan Allegro-junan kyytiin tänä vuonna. Se olisi kaikkien aikojen ennätys.

Hurrin mukaan lokakuun alusta mahdollisesti voimaan tuleva maksuton sähköinen viisumi lisäisi matkustajamääriä entisestään. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, käykö kyseinen viisumi Allegro-junissa.

Venäläinen ABNews kertoi perjantaina Venäjän liikenneministeriön valmistelemasta määräyksestä. Siinä on listattu raja-asemia, joilla sähköinen viisumi kelpaa. ABNewsin mukaan listalta puuttuu Viipurin asema ja Pietarissa sijaitseva Finljandski vokzal eli Suomen asema, jotka ovat Allegro-junan matkustajien maahantulopaikkoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  3. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  4. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  5. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  6. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  7. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  8. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  9. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  10. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  11. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  12. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  13. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi
  14. Santtu-Matias Rouvali valittiin Vuoden Matiksi
  15. Näppis: Ne vähäset työt mitä Suomessa on kerkiää omakin väki tekemään, ei tarvita ulkomaalaisia.

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.