Rinteen hallitus linjasi: Suomi valmis ottamaan enintään viisi turvapaikanhakijaa Maltalta

Mereltä pelastettuja siirtolaisia kuljetettiin heinäkuussa Maltan pääkaupungin Vallettan satamaan. LEHTIKUVA / AFP

STT

Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti tänään, että Suomi on valmis ottamaan Maltalta enintään viisi turvapaikanhakijaa.

Pääministerin EU-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto kertoo STT:lle, että Maltalta otettavat turvapaikanhakijat ovat Välimereltä pelastettuja ihmisiä, jotka ovat saapuneet laivalla Maltalle.

Tehty linjaus on valtioneuvoston tiedotteen mukaan kertaluontoinen. Kyseessä on tuen osoitus Maltalle, joka on joutunut kestämättömään tilanteeseen.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus oli jo aiemmin päättänyt, että Suomi ottaa vastaan enintään kahdeksan Välimereltä pelastettua turvapaikanhakijaa, jotka saapuivat avustuslaivalla Italiaan.

EU-ministerivaliokunta teki Italiaan saapuneita turvapaikanhakijoita koskevan linjauksen kaksi viikkoa sitten. Päätös vahvistettiin eilen pidetyssä hallituksen istunnossa.

Jatkossa Suomi aikoo pidättäytyä ottamasta vastaan sisäisesti siirrettäviä turvapaikanhakijoita, kunnes Euroopan unionissa on sovittu väliaikaisesta sisäisten siirtojen järjestelystä.

EU:n puheenjohtajamaana toimiva Suomi aikoo pikaisesti käynnistää valmistelut turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja koskevan väliaikaisen järjestelyn aikaansaamiseksi.

Väliaikaisella järjestelyllä voitaisiin ennalta sovitulla tavalla siirtää mereltä pelastettuja turvapaikanhakijoita EU-maiden kesken, kunnes EU:ssa on saatu sovittua pysyvästä järjestelystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  6. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  7. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  8. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  9. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  10. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  11. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  12. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  13. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  14. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  15. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.