HS:n päätoimittaja: Maahanmuuttojutuista seuraa aina palautevyöry

Timo-Pekka Heima

-Jokaisella uutisjournalistilla on varmasti pyrkimys objektiivisuuteen, mutta kukaan ei varmasti pysty olemaan täysin objektiivinen. Kaikilla on omat lähtökohtansa, Venäläinen sanoi JSN:n ja Vähemmistövaltuutetun seminaarissa.

Venäläisen mukaan Helsingin Sanomat on tietoisesti pyrkinyt nostamaan maahanmuuttoa, rasismia ja suvaitsevaisuutta koskevia asioita vahvasti esiin, koska kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen aihe ja koska poliittinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut.

Päätoimittaja myöntää, että suomalaismedia on sortunut esimerkiksi yleistämiseen maahanmuuttajia koskevassa uutisoinnissa.

-Maahanmuutto on suomalaisessa yhteiskunnassa varsin uusi asia, ja median tehtävä on taustoittaa, analysoida ja valita näkökulmia. Kun se tehdään nopealla varoitusajalla, on usein syyllistytty varmasti hyvinkin lyhytnäköisiin johtopäätöksiin. Otan kyllä piikkiini monenlaisen kritiikin, joka maahanmuuttojournalismiin liittyy.

Venäläisen mielestä tärkeintä on nyt, että maahanmuuttoon liittyvistä asioista - myös negatiivisista - puhutaan niiden oikeilla nimillä. Helsingin Sanomien toimituksessa on viime aikoina pohdittu paljon sitä, missä menee maahanmuuttajan raja.

-Onko maahanmuuttajan lapsi enää maahanmuuttaja, jos hän puhuu täydellistä suomea? Venäläinen kysyy.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut