Moskovassa osoitettiin mieltä vaalivilppiä vastaan – poliisi otti kiinni kymmenkunta mielenosoittajaa

STT

Noin 2 000 ihmistä osoitti sunnuntaina mieltään Moskovan keskustan Pushkin-aukiolla syyskuun paikallisvaalien järjestelyjä vastaan. Useat oppositiopoliitikot sanovat, että heitä on tekaistuin perustein estetty asettumasta ehdolle vaaleissa.

Poliisi ei aluksi puuttunut mielenosoituksen kulkuun, mutta otti myöhemmin illalla kiinni kymmenkunta mielenosoittajaa.

Puolueiden ulkopuolisten ehdokkaiden on kerättävä suuri määrä allekirjoituksia voidakseen päästä ehdolle. Opposition kannattajien mukaan allekirjoituksia tarkastava vaalikomissio hylkää niitä mielivaltaisesti.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnya kannattava Ljubov Sobol aloitti lauantaina syömälakon vastalauseena sille, että hänen keräämistään noin 5 000 allekirjoituksesta hylättiin 700.

– He varastavat nämä vaalit, he varastavat tulevaisuutemme, Sobol sanoi mielenosoituksessa.

Oppositiopoliitikko Ijla Jashin varoitti, että vaalikomissio alkaa seuraavaksi poistaa riippumattomia ehdokkaita vaalien ehdokaslistoilta.

Mielenosoituksella ei ollut poliisin lupaa. Ehdokkailla on lupa osoittaa mieltään, jos heillä ei ole äänentoistolaitteita tai banderolleja.

Oppositio toivoo, että Moskovan paikallisparlamentin vaaleista nousisi protestiliike presidentti Vladimir Putinia vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  8. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  9. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  10. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  11. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  12. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  13. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  14. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  15. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.