Viron oppositioon pelattu vaalivoittaja suunnittelee yhä hallituksen muodostamista

Kaja Kallas ei vaalivoitosta huolimatta ole vielä päässyt pääministeriksi. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Viron poliittinen kevät sujui kipeissä tunnelmissa, kun maan maaliskuussa pidetyt eduskuntavaalit selvin luvuin voittanut markkinaliberaali ja EU-myönteinen reformipuolue pelattiin oppositioon, ja hallituksen muodosti jälleen keskustapuolueen pääministeri Jüri Ratas.

Ratas muodosti keskustakonservatiivisen hallituksen liittoutumalla paitsi Isänmaa-puolueen, myös äärioikeistolaisena pidetyn Ekren kanssa. Peliliike raivostutti reformipuolueen kannattajat, jotka protestoivat sitä vastaan Tallinnan kaduilla huhtikuussa.

Vastustuksesta huolimatta jyrkän linjan laitaoikeisto astui Viron johtoon, ja reformipuolue sysättiin syrjään. Vaalivoittajan mukaan he eivät tehneet virheitä keväällä.

– Olen miettinyt sitä paljon. Ainoa asia, jonka olisimme voineet tehdä eri tavalla, oli olla voittamatta vaaleja näin isosti. Heidän tavoitteenaan oli pitää meidät ulkopuolella. Meillä ei ollut mitään saumaa, kertoo reformipuolueen puheenjohtaja ja Viron entinen seuraava pääministeri Kaja Kallas STT:lle.

Kallaksen mukaan ei voi sanoa, että reformipuolue olisi epäonnistunut hallituksen muodostamisessa, sillä toiset puolueet eivät antaneet vaalivoittajan edes yrittää.

Kuntavaalit 2021 mittaavat hallituksen suosiota

Kallaksen mukaansa kyseessä oli peliliike, jolla Ratas sai pitää kiinni pääministerin pallista.

– Tämä on ainoa koalitio, jossa keskusta sai pääministerin paikan. Ennen vaaleja eräs Ratasin läheinen ystävä kertoi minulle, että hän (Ratas) on valmis tappamaan pääministerin paikan vuoksi. Nauroin silloin, koska pidin sitä vitsinä. Vaalien jälkeen kävi ilmi, ettei se ollutkaan.

Kallas on huolissaan siitä, miten vaalipeli vaikuttaa yleiseen äänestysaktiivisuuteen vaaleissa.

– Kyllähän tämä tekee vahinkoa. Tietäähän sen, kuinka vaikeata on saada ihmisiä äänestyskoppiin. Ihmisille kerrotaan, että heidän äänellään on väliä, mutta nyt niin ei ollutkaan. Tällainen vieraannuttaa ihmiset kokonaan äänestämisestä.

Reformipuolueen tavoitteena on yhä nousta oppositiosta vallan kahvaan.

– Päätavoitteemme on hallituksen muodostaminen. Yritämme kääntää toisten puolueiden päät, mutta jos he haluavat pitää meidät ulkona, se ei toimi.

Maan seuraavat vaalit ovat vuoden 2021 presidentinvaalit sekä kuntavaalit, joissa mitataan myös hallituspuolueiden suosiota.

– En usko että tämä hallitus kestää. Heillä ei ole suurempaa suunnitelmaa Virolle. Vuoden 2021 kuntavaalit ovat tämän hallituksen viimeinen oljenkorsi.

"Hallitusneuvotteluja olisi voinut jatkaa"

Pääministeri Ratasin päätös liittoutua Ekren kanssa on jakanut mielipiteitä myös keskustapuolueen sisällä. Viron parlamentin vanhin jäsen, ulkoasiainvaliokunnan johtaja Enn Eesmaa on sillä kannalla, että liittoutumista reformipuolueen kanssa olisi pitänyt harkita pidempään.

Eesmaa kertoo uskovansa, että liberaalipuolueina keskustalla ja reformipuolueella on paljon yhteisiä näkemyksiä.

– Luonnollisempi vaihtoehto olisi ollut hallitusyhteistyö reformipuolueen kanssa. Nyt tehtiin koalitio toisen, kolmannen ja neljännen sijan puolueiden välillä. Kantani on, että hallitusneuvotteluja olisi voinut jatkaa, ne jäivät erittäin lyhyeksi, Eesmaa sanoo STT:lle.

Eesmaan mukaan Ekren läsnäolo hallituksessa voi silti koitua maan hyväksi. Hän arvelee hallitusvastuun kesyttävän puolueen.

– Minä ja moni muukin ajattelemme, että jos Ekre olisi jäänyt oppositioon kolmanneksi suurimpana puolueena, tilanne olisi ollut aika jyrkkä, ja osa kansasta olisi lähtenyt kadulle. Se olisi ollut erittäin huono juttu. Olen sitä mieltä, että hallitusvastuu muuttaa puolueita ja poliitikkoja.

Eesmaa ei lähde arvioimaan sitä, kuinka pitkään hallitus kestää.

– Viron traditio on, ettei ole sellaista hallitusta, joka olisi työskennellyt neljä vuotta. Sitä on vaikea ennustaa, mutta tahto on olemassa kaikista ongelmista huolimatta. Se riippuu siitä, mitä kompromisseja tullaan tekemään.

Eesmaan mukaan on todellinen vaara, että Ekren kanssa liittoutumisen vuoksi keskusta menettää venäjänkielisten virolaisten puolueuskollisuuden. Venäjänkieliset ovat tyypillisesti äänestäneet eniten keskustaa.

– Ilmassa on ollut sellaisia ajatuksia, että Jüri Ratas on pääministeri Ekren hallituksessa. Ne ovat erittäin huonoja merkkejä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  2. Malja keväälle virtuaalisesti – seuraa Vääksyn lukion kevätjuhlaa tästä
  3. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  4. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, nyt käynnissä tarkkailuvaihe – "Ei olisi ennenkuulumatonta, että palo voisi vielä jostain syttyä"
  5. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  6. Tutut koulut lakkautusuhan alla Orimattilassa
  7. Nastopoli paras Päijät-Hämeen lukioista STT:n lukiovertailussa – rehtori antaa kunnian abeille, mutta "peruskoulun arvosanoja ei voi vertailla keskenään"
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  9. Heinolaan ei rakenneta uutta seurakuntataloa
  10. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  11. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  12. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  13. Koulujen avaaminen ei pahentanut epidemiaa – "Tekoa ei ainakaan tässä vaiheessa voi virheeksi julistaa"
  14. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  15. Kimmo Kankaan Esalainen: Kauppojen ja ravintoloiden pelikoneet saisi sulkea pysyvästi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 29.5.2020
  2. Fingerpori 28.5.2020
  3. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, nyt käynnissä tarkkailuvaihe – "Ei olisi ennenkuulumatonta, että palo voisi vielä jostain syttyä"
  4. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  5. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  6. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  7. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  8. Fingerpori 30.5.2020
  9. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  10. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  11. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  12. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  13. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  14. Synnyttäjiä koskevia rajoituksia höllennetään Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymä pitää osan rajoituksista voimassa
  15. Näppis: Purkupihastakin lähtee aikamoinen savupilvi, millaisia mustia pilviä nouseekaan purku- eli Kierrätyspuistosta?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.