USA yrittää hillitä turvapaikanhakijoiden määrää uusi tiukennuksin – toimet suunnattu erityisesti Väli-Amerikasta tulevia vastaan

Trumpin hallinto on pyrkinyt vähentämään väliamerikkalaisten siirtolaisten määrää. Lehtikuva / AFP

STT

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto hakee tuntuvia tiukennuksia maan turvapaikanhakukäytäntöihin. Valkoisen talon linjauksen mukaan Yhdysvaltoihin tuleva henkilö ei ole oikeutettu turvapaikkaan, jos hän ei ole hakenut turvapaikkaa niissä maissa, joiden läpi on kulkenut pyrkiessään Yhdysvaltoihin. Uusi säädös, jonka yksityiskohdista ei ollut vielä täyttä selvyyttä, on määrä ottaa käyttöön tänään.

Säädös on kohdistettu etenkin Väli-Amerikan köyhistä maista tulevia turvapaikanhakijoita vastaan. Yhdysvaltoihin pyrkii turvapaikanhakijoita erityisesti Hondurasista, El Salvadorista ja Guatemalasta. Suurin osa tulijoista on perheitä. Heitä ajaa erityisesti köyhyys ja väkivalta.

Turvapaikkajonot ruuhkautuneet

Trumpin hallinto on yrittänyt monin tiukennuksin hillitä Meksikon vastaisen rajan yli tulevaa siirtolaisuutta. Uuden säädöksen myötä suurin osa Meksikon läpi kulkevista ihmisistä ei enää todennäköisesti kelpaisi turvapaikanhakijoiksi Yhdysvalloissa.

– Yhdysvallat on antelias maa, mutta me olemme hukkumassa kiinniottojen ja satojen tuhansien etelärajan yli tulevien ulkomaalaisten tapausten käsittelemisen alle, Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr sanoi lausunnossa.

Yhdysvaltain turvapaikanhakujonot ovat pahoin ruuhkautuneet. Pahimmillaan tulijat joutuvat odottamaan päätöstä useamman vuoden. Osa maahantulijoista ylittää rajan laittomasti ja ilmoittautuu vasta Yhdysvaltojen puolella viranomaisille.

Barr myös väitti, että uusi säädös vähentää taloudellisen turvapaikkashoppailun ja Yhdysvaltojen turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön mahdollisuuksia. Säädös sallii poikkeuksia niille, jotka ovat lähtömaassaan joutuneet kidutuksen tai vainon uhreiksi.

Oikeuskäsittely edessä

Turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustavat tahot haastanevat Valkoisen talon säädöksen oikeuteen. Kansalaisjärjestö ACLU ilmoitti tuoreeltaan, että se valmistelee parhaillaan oikeusjuttua.

– Trumpin hallinto yrittää yksipuolisesti kumota maamme laillisen ja moraalisen sitoumuksen, jonka mukaan suojelemme niitä, jotka pakenevat vaaraa. Tämä uusi säädös on ilmiselvästi lainvastainen ja me haastamme sen nopeasti, ACLU:n edustaja Lee Gelernt totesi maanantaina.

Meksiko, johon monet turvapaikanhakijat jäisivät uuden säädöksen myötä jumiin, hylkäsi nopeasti Yhdysvaltain uuden linjauksen. Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebrard totesi, että Meksikosta ei tule Yhdysvaltojen hylkäämien turvapaikanhakijoiden kaatopaikka. Ebrard kuitenkin lisäsi, että maa silti kunnioittaa velvollisuuksiaan olla palauttamatta pakolaisia vaarallisiin olosuhteisiin.

Toinen Trumpin hallinnon tiukennuksista kärsivä maa Guatemala puolestaan pisti jäihin Yhdysvaltojen kanssa suunnittelemansa siirtolaissopimuksen. Sopimus olisi toteutuessaan merkinnyt sitä, että Guatemalan olisi ollut pakko tarjota turvapaikkaa siirtolaisille, jotka saapuvat sen alueelle matkallaan pohjoiseen Yhdysvaltain rajalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  2. HS: Lahtelaisen ravintolan omistajaa syytetään ihmiskaupasta
  3. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  4. Lahden Nelostiellä sattui neljän auton ketjukolari
  5. Viihdealan ammattilaisia tulvii Lahteen syyskuussa Rockfutis 2020:n käynnistyessä – "Mahtavaa päästä Lahteen, se on kunnon rokkikaupunki"
  6. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  7. Nelostieltä sivuun ajautunut auto törmäsi liikennemerkkiin Hartolassa
  8. KymiRingillä juostaan ja pyöräillään viikonloppuna – mukana mestareita ja mielenkiintoinen isän ja pojan taistelu
  9. Lukijalta: Pyöräilyolosuhteita kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa
  10. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  11. Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa – viruksen takia sairaalassa olevien määrä putosi kolmannekseen
  12. Emeritusprofessori Haaviston rikosepäilystä: "Heittää joka tapauksessa varjon presidenttihaaveiden ylle"
  13. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  14. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  15. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.