Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta keräsi 50 000 nimeä – etenee eduskuntaan

Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta etenee eduskuntaan. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

STT

Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden niin kutsutusta terapiatakuusta on kerännyt yli 50 000 kannattajaa, eli se etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite ehdottaa muutoksia mielenterveyslakiin ja terveydenhuoltolakiin.

Lauantaiaamuun mennessä aloite oli kerännyt verkkopalvelussa yli 49 500 allekirjoitusta ja vajaat 900 allekirjoitusta muualla.

Aloite kirjaisi lakiin takuun siitä, että terveyskeskukseen yhteyttä ottavan potilaan hoidon tarve arvioidaan viimeistään kolmantena arkipäivänä yhteydenoton jälkeen. Tarpeelliseksi todettu psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito olisi järjestettävä neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu.

– Perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden hoitoon tarpeelliseksi todettu hoidollinen psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito, ehdotetussa lakitekstissä kirjoitetaan.

Johtaisi 340 miljoonan säästöihin, esittävät tekijät

Lakimuutoksia perustellaan sillä, että yli puolet suomalaisista kokee jossakin vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan terapiatakuun avulla potilas saisi hoitoa myös silloin, kun hänellä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hakeutua yksityiseen psykoterapiaan.

Terapiatakuun vuosikustannukseksi arvioidaan aloitteessa toteutustavasta riippuen noin 35 miljoonaa euroa. Aloitteen tekijöiden mukaan uudistus vähentäisi yhteiskunnallisia kustannuksia ja lisäisi hyvinvointia.

Aloitteen laskelmien mukaan muutos voi tuottaa noin 340 miljoonan euron vuosittaisen kustannussäästön, koska etuuksien käyttö vähenisi ja ansioverotulot kasvaisivat. Terapiatakuuseen sijoitettu euro merkitsisi siten lähes kymmenen euron säästöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  2. Kauppalehti: lahtelaismies löysi 30 000 euron arvoisen kultahipun
  3. Kolmen päihtyneen kuljettajan matka liikenteessä päättyi poliisin väliintuloon
  4. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  5. Pirjo Heikkilän Pirjo-hahmo joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin –  "Koko sarjan idea lähti siitä, että jännitän ja ujostelen yleensä uusien ihmisten seurassa"
  6. Lahden Launeella järjestetään lauantaina skeittitapahtuma – lajiin pääsee tutustumaan lainalaudalla
  7. Korona sekoitti leasingin kuviot: vuokra-autot halutaan kotimaan lomakaaraksi normaalia hanakammin, mutta tarjonta on tavallista pienempää
  8. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  9. Beatmakers juhlii uutta levyään Heinolassa lauantaina
  10. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  11. Auton voi vuokrata jopa vuosiksi, mutta palvelun hinnat vaihtelevat sadoista euroista liki tuhansiin
  12. Kalle Veirron kolumni: Uudistavaa kuseskelua kirjallisuuden kulmilla
  13. Yön uutiskooste: Suolistosyövät yleistyvät - moni pitää oireita vain "herkkävatsaisuutena"
  14. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  15. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.