Viihteeseen käytetään maailmalla lähivuosina yhä enemmän rahaa, Suomessa kasvuluvut vaimeampia

Maailmanlaajuisilla markkinoilla rahaa käytetään lähivuosina huomattavasti nykyistä enemmän esimerkiksi virtuaalitodellisuuden palveluihin ja elektroniseen urheiluun. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Viihteeseen ja mediaan maailmanlaajuisesti käytetty rahamäärä kasvaa lähivuosien aikana keskimäärin 4,3 prosentin vuosivauhtia, ennustaa konsultti- ja tilintarkastusyhtiö PwC . Yhtiön arvion mukaan Suomessa alan vuosikasvu on vajaat kaksi prosenttia vuoteen 2023 mennessä.

– Suomessa alan kokonaiskasvu on maltillista, mutta segmenttien sisällä on voimakasta vaihtelua. Kasvuennuste pelkästään digitaalisten tuotteiden ja palvelujen liikevaihdolle on 5,7 prosenttia, PwC:n osakas Tuomas Törmänen toteaa tiedotteessa.

Maailmanlaajuisilla markkinoilla rahaa käytetään lähivuosina huomattavasti nykyistä enemmän esimerkiksi virtuaalitodellisuuden tuotteisiin ja elektroniseen urheiluun. Miinusmerkkistä kehitys puolestaan on painettujen sanomalehtien myynnissä.

Perinteisen televisiotoiminnan osalta ennuste on ensimmäistä kertaa negatiivinen. Kuluttajat siirtyvät kasvussa olevien suoratoistopalvelujen pariin. PwC:n mukaan suuntaus näkyy myös Suomessa selvästi, ja lähivuosina ei ole odotettavissa lainkaan kasvua perinteisessä televisiotoiminnassa ja videotallenteissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  2. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  3. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  4. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  5. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  6. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  7. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  8. Korona-arki näkyy myös Lahden jätemäärissä – sekajätteen määrä kasvoi, energiajätteen väheni
  9. Harhaanjohtava aleilmoittelu halutaan kuriin – säännösten rikkominen voi johtaa seuraamusmaksuun
  10. "Tämä voisi olla paikka, missä viinaa on keitetty" – Jättiläisten temppelin löytäjä etsi pirunkuoppaa ja löysi makkaratikun
  11. Vaihtopenkki: Suomalainen jalkapallo on "letkuissa", tätä puitiin A-studiossa
  12. "Alkututkinnosta tuli kahden ja puolen vuoden pääsykoe" – Yliopistoon pääsivät kaikki ylioppilaat, kunnes tilat tulivat vastaan
  13. Pyöräilyliitto listasi parhaat reittivinkit jokaisesta maakunnasta
  14. Lahden maauimala avataan yleisölle varovasti - näin polskitaan juhannukseen saakka
  15. Löytyykö sinunkin olohuoneestasi tämä ei-toivottu sisustuselementti? Asiantuntijat kertovat, mitä pyykin kuivatuksessa on syytä muistaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.