Intian laukaisema raketti lähti matkalle kohti Kuuta

Chandrayaan-2-raketti lähti matkaan suunnitellusti paikallista aikaa iltapäivällä Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Intia laukaisi tänään raketin, jonka tavoitteena on laskeutua Kuuhun. Onnistuessaan Intia olisi neljäs Kuuhun laskeutunut valtio.

Chandrayaan-2-raketti lähti matkaan suunnitellusti paikallista aikaa iltapäivällä Satish Dhawanin avaruuskeskuksesta. Kuuraketin laukaisupaikka Sriharikota on saari Etelä-Intian edustalla.

Aplodit raikuivat komentokeskuksessa, kun raketti sinkoutui harmaalle taivaalle Intian valtameren yläpuolella. Operaation johdon mukaan avaruusaluksen Kuun kiertoradalle nouseva osa irtautui kantoraketista ilman ongelmia.

– Tämä on historiallinen päivä avaruudelle, tieteelle ja teknologialle Intiassa, Intian avaruustutkimusjärjestö ISRO:n johtaja K. Sivan kertoi.

Viikko sitten Intia keskeytti Kuuhun suuntaamassa olleen raketin laukaisun vain vajaa tunti ennen h-hetkeä. Keskeytyksen syynä oli polttoainevuoto.

Intia toivoo olevansa Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen neljäs maa, joka laskeutuu avaruusaluksella Kuun pinnalle.

Presidentti Ram Nath Kovind seurasi laukaisua yhdessä 7 000 arvohenkilön ja lippua heiluttavan lapsen kanssa.

Mönkijä tutkii Kuun kiviä ja maaperää

Raketti kantoi mukanaan kiertoradalle nousevan aluksen, laskeutumisluotaimen sekä mönkijän.

Noin 2,4 tonnia painavan aluksen on määrä kiertää Kuuta noin vuoden verran. Aluksen avulla muun muassa otetaan kuvia Kuun pinnasta ja etsitään taivaankappaleen pinnalta merkkejä vedestä.

Laskeutumisluotain on nimetty Intian avaruusohjelman perustajan Vikram A. Sarabhain mukaan. Luotain vie mönkijän lähelle Kuun etelänapaa.

ISRO:n tiedemiehet ohjaavat etäältä Pragyaan-mönkijää (suomeksi Viisaus), kun se tekee tutkimuksiaan Kuun pinnalla. Mönkijä tekee töitä taivaankappaleen pinnalla yhden Kuu-päivän ajan. Yksi Kuu-päivä vastaa 14:ää Maa-päivää.

Mönkijä tutkii Kuussa sen kiviä ja maaperää.

Intian lento on budjettiratkaisu

Sen lisäksi että Intia liittyy kuulentonsa myötä harvinaiseen Kuussa käyneiden maiden joukkoon, on sen lento myös erityinen sen matalan hinnan vuoksi.

Tehtävän valmistelussa on käytetty yhteensä noin 140 miljoonaa dollaria eli noin 124 miljoonaa euroa. Summa on huomattavasti pienempi kuin muiden valtioiden vastaavanlaisilla tehtävillä.

Esimerkiksi Yhdysvallat käytti Apollo-tehtäviinsä summan, joka vastaa nykypäivänä yli sataa miljardia dollaria.

Chandrayaan-2 ja Intian avaruusohjelma ovat kansallisen ylpeyden lähde. Pääministeri Narendra Modi on vannonut lähettävänsä miehitetyn lennon avaruuteen vuoteen 2022 mennessä.

Tänään matkalle lähtenyttä kuulentoa edelsi maan ensimmäinen Kuuhun suuntautunut tehtävä. Kuuta 11 vuotta sitten kiertänyt Chandrayaan-1 etsi vettä taivaankappaleen pinnalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  2. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  3. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  4. Venevarkaudet ovat lisääntyneet Päijät-Hämeessä: veneitä ja niiden osia varastetaan omaan käyttöön ja kaupattavaksi, myös rajojen taakse viedään tavaraa
  5. Yön uutiskooste : Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Norjassa
  6. Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  7. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  8. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  9. Pääkirjoitus: Ajamisen verotus saa kannatusta – hankintaveroa haluttaisiin alentaa
  10. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  11. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  12. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  13. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  14. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  15. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.