Iran kertoo purkaneensa CIA:n vakoiluringin ja pidättäneensä 17 henkilöä – osa tuomittu kuolemaan

Yhdysvaltain ulkoministeriö tai CIA eivät toistaiseksi ole kommentoineet Iranin väitteitä, kertoo CBS News. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / SAUL LOEB

STT

Iranilaiset turvallisuusvirastot ovat pidättäneet yhteensä 17 ihmistä epäiltyinä yhteyksistä CIA:n vakoilurinkiin. Osa heistä on tuomittu kuolemaan, kertoo iranilaisviranomainen.

Iranin tiedusteluministeriön vastavakoilutoiminnan johtaja on kertonut toimittajille, että turvallisuusvirastot ovat viime viikolla purkaneet onnistuneesti CIA:n vakoiluverkoston. Ministeriölähteen henkilöllisyyttä ei paljastettu.

– Nämä maan pettäneet henkilöt luovutettiin oikeuslaitokselle. Osa heistä on tuomittu kuolemaan ja osa pitkäaikaiseen vankeuteen, lähde sanoi.

Epäillyt pidätettiin vuoden 2018 maaliskuun ja vuoden 2019 maaliskuun välillä.

Iran on ollut napit vastakkain Yhdysvaltojen kanssa viime vuoden toukokuusta lähtien, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump veti maansa pois Iranin ydinsopimuksesta.

Yhdysvallat asetti tämän jälkeen uusia pakotteita Iranille. Lähi-idän maa vastasi pakotteisiin rikastamalla uraania yli ydinsopimuksessa sovittujen ylärajojen.

Epäillyt toimivat itsenäisesti

Iran kertoi viime kuussa, että se oli purkanut vakoiluverkoston, joka oli yhdistetty CIA:han.

– Yhdysvaltalaisissa tiedustelupalveluissa esiintyneitä johtolankoja seuraten löysimme hiljattain henkilöitä, jotka olivat yhdysvaltalaisten viimeaikaisia rekrytointeja. Purimme uuden verkoston, valtionmedia Irna kertoi viime kuussa viitaten tiedusteluministeriön virkamiehen antamiin tietoihin.

Irnakertoi Iranin toteuttaneen operaation yhteistyössä "ulkomaisten liittolaisten" kanssa. Uutistoimisto ei kertonut, miltä valtioilta Iran sai apua.

Ministeriölähteen mukaan 17 epäiltyä on tunnistettu ja kaikki ovat iranilaisia. He ovat toimineet itsenäisesti.

– Epäillyt työskentelivät arkaluontoisissa ja merkittävissä keskuksissa ja niihin liittyvällä yksityisellä sektorilla. He toimivat alihankkijoina ja konsultteina, lähde kertoi.

Osa epäillyistä on lähteen mukaan rekrytoitu sen jälkeen, kun he olivat päätyneet yhdysvaltalaisen tiedusteluviraston asettamaan viisumiansaan. Ansa oli viritetty iranilaisille, jotka pyrkivät matkustamaan Yhdysvaltoihin.

– Osaa lähestyttiin, kun he hakivat viisumia. Toisilla oli viisumi jo ennestään ja CIA painosti heitä, jotta he saisivat viisuminsa uusittua, vastavakoilutoiminnan johtaja kertoi.

"Mittava tappio CIA:lle"

Epäiltyjen tehtävänä oli ministeriölähteen mukaan kerätä salaiseksi määriteltyä tietoa ja käyttivät tiedustelutehtävissään kehittyneitä laitteita. Lähteen mukaan CIA:n edustajat olivat myös kouluttaneet kaikki verkoston 17 jäsentä viestimään turvatusti.

Viranomaislähde kertoi myös, että CIA käytti erityisiä kivenkaltaisia säiliöitä lähettääkseen viestintätyökaluja ja henkilöllisyysasiakirjoja verkostolleen.

– Väärennökset olivat kömpelöitä. Tämä osoittaa, että ne olivat CIA:n itsensä tekemiä, lähde kertoi.

Hänen mukaansa tämä oli todiste siitä, että toiminnalla oli valtion hyväksyntä.

– Kun heidät löydettiin, CIA:n edustajat käskivät vakoojia tuhoamaan kaikki asiakirjat, hän lisäsi.

CIA oli kertonut epäillyille, että heidän tulisi hakeutua niin sanotuille hätäuloskäynneille rajan lähellä oleviin kaupunkeihin, mikäli he kokisivat olevansa vaarassa.

– Sen sijaan he tietenkin kohtasivat tiedusteluministeriön agentit ja heidät pidätettiin, ministeriön edustaja kertoi.

Hänen mukaansa operaatio oli toinen mittava tappio CIA:lle, ja viittasi operaatioon, joka tehtiin viisi vuotta aiemmin.

CIA ei ole kommentoinut Iranin väitteitä, kertoo CBS News. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kieltäytyi maanantaina kommentoimasta väitteiden yksityiskohtia, mutta mainitsi Iranilla olevan pitkä historia valehtelemisesta.

Presidentti Donald Trump kommentoi tuoreeltaan Twitterissä Iranin väitteiden olevan täysin perättömiä.

– Raportti Iranista ottamassa kiinni CIA:n vakoojia on täysin perätön. Totuutta nolla. Lisää valheita ja propagandaa, Trump kirjoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  2. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  3. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  4. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  5. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  6. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  7. Ei tullutkaan peruspuujalka, vaan kolme leikkausta ja pysäyttäviä uutisia lääkäriltä, nyt Mikko Viitikko suitsuttaa fyssaria: "Saan olla kiitollinen, että hän otti asian vakavasti"
  8. Näppis: Miten turisti osaa tulla Lahden keskustaan?
  9. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  10. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  11. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  12. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  13. Lukijalta: Hyvinvointiyhtymä ja sote-uudistus ovat törmäyskurssilla
  14. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  15. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.