Googlen emoyhtiö Alphabetille loistotulos nihkeän alkuvuoden jälkeen – verkkomainonnan voitot kohensivat tulosta

Hakukonejätti Googlen emoyhtiön Alphabetin tulos kolminkertaistui huhti-kesäkuussa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Hakukonejätti Googlen emoyhtiön Alphabetin tulos kolminkertaistui huhti-kesäkuussa. Yhtiön tulos oli vuoden toisella neljänneksellä 9,9 miljardia dollaria eli noin 8,9 miljardia euroa.

Tulos oli odotettua parempi, ja yhtiön osake lähti jälkipörssissä nousuun. Tulos näytti helpottavan sijoittajien huolia siitä, että yrityksen kasvuvauhti olisi hiipumassa. Hyvään tulokseen yhtiön siivittivät erityisesti verkkomainonnan voitot.

Yhtiö kertoo, että liikevaihto kasvoi 19 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Alphabetin liikevaihto oli nyt 38,9 miljardia dollaria eli noin 34,9 miljardia euroa.

Toisen vuosineljänneksen onnistuminen oli mukavaa vaihtelua Alphabetille nihkeän alkuvuoden jälkeen. Yhtiön tammi-maaliskuun tulos nimittäin heikkeni 29 prosenttia vuodentakaisesta.

EU:n sakot niskassa

Alphabetin ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta rokotti Euroopan komission yhtiölle määräämä 1,7 miljardin dollarin eli 1,5 miljardin euron suuruinen sakko. Komissio perusteli sakkoja sillä, että Googlen katsottiin käyttäneen laittomasti väärin johtavaa asemaansa verkkohakujen mainonnassa.

Yhtiö on saanut EU:lta miljardisakkoja aiemminkin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Juuri viime kesän jättisakot osin selittävätkin sitä, miksi yhtiön tulos nyt kolminkertaistui viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna.

Hakukonejätti Googlen verkkomainonta tuo Alphabetin liikevaihdosta leijonanosan, 32 miljardia dollaria. Yhtiön mukaan verkkomainonnan liikevaihto kasvoi 16 prosenttia vuodentakaisesta.

Google on verkkohakujen selvä ykkönen, ja EU:n lisäksi nyt myös Yhdysvaltain viranomaiset näyttävät kiinnostuneen yhtiön määräävästä markkina-asemasta. Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissio FTC kertoi aiemmin, että se alkaa tutkia verkkopalvelujättien toimintaa ja muun muassa sitä, ovatko määräävässä markkina-asemassa olevat yhtiöt väärinkäyttäneet kirkkainta korokettaan. Yhdysvaltain viranomaiset eivät heti nimenneet yhtään yritystä, joihin tutkinta kohdistui, mutta vaikuttaa siltä, että arviointi on suunnattu erityisesti Googlea, Facebookia ja Amazonia kohtaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.