Puheet on pidetty, uuden hallituksen työ alkaa – "Tässä ei todellakaan jäädä makaamaan"

Presidentti Sauli Niinistö kätteli uutta pääministeriä Antti Rinnettä uuden hallituksen tervehdyskäynnillä tasavallan presidentti Sauli Niinistön luona Presidentinlinnassa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Torstaina virkaan nimitetty uusi hallitus ei jää juhlahumuun hyrisemään, vaan käärii hihat heti. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan perjantaina on valtioneuvoston yleisistunto, jossa käsitellään jo "asioita". Rinne aikoo myös palauttaa hallituksen iltakoulut ohjelmaan, ja ensimmäinen on maanantaina.

– Siellä käydään läpi syvemmin toimintatapoja ja menettelyjä ja mietitään toimintasuunnitelman rakennetta, Rinne kertoi torstaina.

Hallituksen iltakoulu on kerran viikossa järjestettävä ministerien epävirallinen kokous, jossa valmistellaan asioita ennen valtioneuvoston yleisistuntoa.

Ex-pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei iltakouluja harrastanut. Hänen hallituksensa kokoontui strategiaistuntoihin.

Matti Vanhanen keskustan ehdokas puhemieheksi

Perjantaina on myös vuorossa eduskunnan puhemiehen vaali, sillä Rinne väistyy paikalta pääministeriyden myötä.

Puhemiehen tehtävästä syntyi erimielisyyttä eduskuntaryhmien kesken. Hallituspuolueet tulkitsivat asian niin, että puhemiehen paikka kuuluu hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle eli keskustalle. Keskusta nimesi torstaina yksimielisesti entisen pääministerin ja pitkäaikaisen kansanedustajan Matti Vanhasen ehdolle tehtävään.

Perussuomalaiset puolestaan katsoi, että paikka olisi kuulunut eduskunnan toiseksi suurimmalle puolueelle eli perussuomalaisille.

Siitä, mille ryhmälle puhemiehen tehtävä kuuluu, ei ole mitään sääntöä tai lakia. Kyse on vakiintuneista parlamentaarisista käytännöistä. Toiseksi suurimman hallituspuolueen edustaja on valittu puhemieheksi jo pitkään.

Puhemies on maan virallisessa arvojärjestyksessä heti presidenttien jälkeen eli ennen pääministeriä.

Eduskunnassa on varsinaisen puhemiehen lisäksi kaksi varapuhemiestä. Myös heidät valitaan perjantaina. SDP esittää ensimmäiseksi varapuhemieheksi Tuula Haataista.

Perussuomalaiset esittää toiseksi varapuhemieheksi Juho Eerolaa.

Töihin kunnolla ensi viikolla

Rinne sanoi torstaina toivovansa, että työministerinä aloittava Timo Harakka (sd.) pistää nopeasti alulle keskustelut työmarkkinajärjestöjen kanssa keinoista, joilla työllisyysaste saadaan nousemaan tavoiteltuun 75:een. Se on hallituksen kenties tärkein tavoite, johon koko talous pitkälti nojaa.

– Tarkoitus on panna asioita vireille saman tien, lupasi Harakka hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen.

– Työ käynnistyy kunnolla ensi viikolla, ja ennen juhannusta varmaankin saadaan julkistettua ensimmäiset liikkeellelähdöt. Tässä ei todellakaan jäädä makaamaan, meidän pitää jo ensimmäiseen budjettiin saada näkymä siitä, että meillä on useita hankkeita liikkeellä.

Harakka muistuttaa työmarkkinajärjestöjen oleva vain yksi joukkue, jolta hallitus toivoo rakentavia ajatuksia.

– Meillä on myös ihan virkatyönä ministeriössä ja muissa työryhmissä tosi paljon tehtävää.

Rinteen mukaan mitään keinoja ei suljeta tässä vaiheessa pois, ei myöskään esimerkiksi työttömyysturvan porrastusta.

Riita sellutehtaista syttyi ensimmäisenä päivänä

Ensimmäinen hallituspuolueiden edustajien välinen kärhämäkin ehti syntyä heti ensimmäisenä päivänä, kun keskustan Mikko Kärnä pillastui tuoreen ympäristö- ja ilmastoministerin puheista. Vihreiden Krista Mikkonen sanoi torstaina MTV:n Huomenta Suomessa pitävänsä epätodennäköisenä, että kaikki suunnitteilla olevat sellutehtaat voisivat toteutua, koska puu ei riitä.

– Olen ymmärtänyt, että tämä ei ole uusi tai yllättävä ajatus, vaan tätä ovat kaikki toimijat Metsäteollisuudesta lähtien todenneet, että ne kaikki hankkeet eivät mahdu, ministeri Mikkonen päivitteli kohua medialle illan tiedotustilaisuuden jälkeen.

Hallituskumppani keskustan Kärnän kärjekkäästä ulostulosta Mikkonen sanoi, että "näihin toivottavasti ei joudu tottumaan, mutta tällaistahan tämä saattaa toisinaan olla".

– Uutta hallitusta ei ole edes vielä nimitetty, kun tuleva ministeri jo päättää horjuttaa sitä, Kärnä tiedotti ja lisäsi laittavansa "tällaiset sammakot tällä kertaa kokemattomuuden piikkiin".

Kärnä huomautti hallitusohjelmaan kirjatun, että metsien kestävää käyttöä jatketaan ja hakkuita lisätään maltillisesti huolehtien erityisesti teollisuuden tarpeista.

"Väsynyt, mutta iloinen"

Rinne valittiin eduskunnassa pääministeriksi äänin 111–74, minkä jälkeen presidentti Sauli Niinistö myönsi eron Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle ja nimitti tilalle Rinteen hallituksen, joka on järjestyksessään 75. Suomen historiassa.

Rinne ei aio muuttaa pääministerin virka-asuntoon Kesärantaan. Hän sanoo asuvansa kotona Mäntsälässä vaimonsa Hetan kanssa.

Rinne kertoi olevansa neljän viikon rupeaman jälkeen hieman väsynyt, mutta hyvin iloinen. Hänestä tulee ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri 16 vuoteen. Edellisen kerran demaripääministerinä toimi Paavo Lipponen vuonna 2003.

– Henkilökohtaisesti tuntuu hyvältä lähteä viemään asioita eteenpäin, Rinne kuvaili tunnelmiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  2. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  3. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  4. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  5. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  6. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  7. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  8. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  9. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  10. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  11. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  12. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  13. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  14. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  15. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.