Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Meidän juttu | Lappilan Eläkkeensaajat: syksyn aloittamispäivä Kalliopirtillä

Lappilan Eläkkeensaajien iloinen poppoo vietti leppoisan ja mieliä virkistävän iltapäivän Kalliopirtillä Kärkölässä. Aamuinen sade ei 35:tä iloista senioria haitannut yhtään, vaan he tulivat paikalle odottavaisina.

Alkujutustelun jälkeen nautimme maittavan ja monipuolisen lounaan – kiitos siitä emännille. Mennyttä kesää muisteltiin monin eri tavoin, ja kaikilla tuntui olevan kerrottavaa runsain määrin. Liikuntaakin harrastettiin erilaisten pelien, mm. ketjunheiton muodossa. Kiitos siitä taas kuuluu Teuvolle ja Maaritille.

Saunan lämpöön ja Oriharonjärven viileään syliin moni uskaltautui, ja tuntui että sen jälkeen olo oli virkistynyt.

Kahvi myös piristi mukavasti makoisten leivonnaisten kera, ja arpajaiset suosivat monia kivoilla voitoilla. Tästä on mukava jatkaa kerhotoimintaa, joka tänä syksynä näyttää vilkkaalta ja monipuoliselta tapahtumien ym. osalta, jos korona ei sitä taas pysäytä.

Lämmin kiitos kaikille, jotka olivat tapahtumassa ja varsinkin Kärkölän Kappeliseurakunnalle, kun antoi meille mahdollisuuden tulla viettämään iloista syksyn aloittamispäivää tänne kauniiseen paikkaan Oriharonjärven rannalle.