Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Meidän juttu | Asunto-osakeyhtiö Lahden Tarmokatu 1: Meidän piha

Vuonna 2020 taloyhtiössämme asunto-osakeyhtiö Lahden Tarmokatu 1:ssä tehtiin sokkeliremontti. Samalla asukkaat halusivat tehdä viihtyisämmän pihan ja päästä eroon nurmikoiden ajamisesta.

Talon molemmille puolille tehtiin kauniit kiveyksillä reunustetut patiot, tontin yhteen nurkkaan perustettiin niitty, joka jo tänä kesänä kukki kauniisti houkutellen perhosia ja muita ötököitä.

Elokuussa maalasimme autokatoksemme, ja kaiken tämän olemme tehneet talkoilla. Talkoisiin osallistuu kukin oman vointinsa ja kykynsä mukaan, vaikka esim. tarjoamalla kahvit talkoolaisille tms. Ketään ei velvoiteta osallistumaan.

Yli 55-vuotiaille tarkoitetussa taloyhtiössämme on rauhallista asua ja paljon yhteistä tekemistä. Etupihalla on kaunis huvimaja, jossa asukkaat voivat kahvitella keskenään tai vaikka järjestää grillijuhlat. Tänä kesänä pihallamme on ollut myös kasvatuslaatikko, jossa viljellään erilaisia yrttejä, salaatteja, tomaatteja, kukkia yms.

Meidän piha on kuin pieni paratiisi keskellä kaupunkia muiden kerrostalojen ympäröimänä.