Kohta vuoden jatkunut ebolaepidemia pahenee Kongossa – todettujen tartuntojen määrä kasvaa kiihtyvää vauhtia

Hautajaisissa vainajan suku ja läheiset joudutaan tartuntavaaran takia pitämään kaukana vainajasta, mikä on vastoin paikallisia perinteitä. LEHTIKUVA/AFP

STT

Kongon demokraattisessa tasavallassa jo liki vuoden jatkunut ebolaepidemia on talttumisen sijaan kiihtymässä, kansainväliset järjestöt varoittavat.

Epidemia alkoi Kongon itäosassa viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen maassa on todettu yli 2 000 tautitapausta. Sairastuneista yli 1 300 on kuollut.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) mukaan viime viikkoina uusia tautitapauksia on todettu 15–20 päivittäin.

– On huolestuttavaa, että tartuntojen määrä on viime aikoina kasvanut näin merkittävästi, liitto sanoi lausunnossaan.

Osa ei usko, että ebolaa on olemassa

Ebola on erittäin helposti tarttuva ja hyvin tappava tauti. Kongossa epidemian taltuttamista vaikeuttaa huono turvallisuustilanne ja paikallisten asukkaiden sitkeät epäluulot ulkomaisia avustustyöntekijöitä kohtaan.

Tauti leviää maan itäosassa alueilla, joilla lukuisat aseelliset ryhmät taistelevat. Ebolakeskuksiin on tehty iskuja, ja joillain alueilla terveydenhuollon työntekijät ovat joutuneet pyytämään suojaa YK:n rauhanturvaajilta.

Avustusjärjestö Oxfamin Kongon-maajohtajan Corinne N'Dawin mukaan nykyiset toimet ebolaa vastaan eivät riitä.

– Vaikka hoito olisi kuinka tehokasta, ihmiset eivät ota sitä vastaan, jos he eivät ymmärrä sitä tai luota siihen. Työntekijämme tapaavat yhä päivittäin ihmisiä, jotka eivät usko, että ebolaa on olemassa. Paljon tautitapauksia jää huomaamatta, koska ihmiset eivät hakeudu hoitoon, hän sanoi.

Tautia heikosti tuntevien paikallisten on vaikea esimerkiksi ymmärtää, miksi ebolaan kuolleeseen ihmiseen koskeminen voi olla hengenvaarallista. Siksi hautajaisissa vainajan suku ja läheiset joudutaan pitämään kaukana vainajasta, mikä on vastoin paikallisia perinteitä.

– Täällä on tapana, että kun joku kuolee, ruumis viedään ensin kotiin. Ihmisillä on mahdollisuus surra ja koskettaa vainajaa. Ja ennen kuin arkku viedään hautausmaalle, se vielä avataan, jotta ihmiset voivat nähdä vainajan viimeistä kertaa, selittää paikallinen opas ja tulkki Seros Muyisa Kamathe.

"Emme taistele vain virusta vastaan"

Nykyinen ebolaepidemia on Kongossa jo kymmenes sen jälkeen kun tauti tunnistettiin ensi kerran vuonna 1976. Pahin epidemia koettiin Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016, jolloin tauti tappoi yli 11 000 ihmistä.

Maailman terveysjärjestön WHO varoittaa, että Kongon tilanne voi paheta nopeasti.

– Jos emme pysty yhdistämään voimiamme tätä epidemiaa vastaan, vaarana on, että se laajenee ja siitä tulee aggressiivisempi. Emme taistele vain virusta vastaan. Taistelemme turvattomuutta, väkivaltaisuuksia ja vääriä tietoja vastaan, WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taksiliitto haluaa maskisuositusten koskevan myös takseja – Yksiselitteiset ohjeet helpottaisivat alan yrittäjiä, kuljettajia ja asiakkaita
  2. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  3. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  4. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  5. Oikeustiedettä opiskeleva Henna Marttila saa kuittauksia oudosta tiirikointiharrastuksestaan: ”Minulle on joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää”
  6. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika, korjauksen kestosta ei tietoa: "Risteilyjä saatetaan joutua perumaan"
  7. Kimalaisten katukuolemille Lahdessa löytyi uusi selitys – "Lehmus on huijari"
  8. Suora lähetys: Lahden Reipas matkaa Kultsu FC:n vieraaksi - katso ottelu tästä
  9. Omenoiden ruskean muumiotaudin ehkäiseminen vaatii nöyrää selkää ja kovaa kuorta: edessä on hautaamista ja puiden ravistelua
  10. Näppis: Miten hallitus tukee korona-aikana työmarkkinatukea saavia?
  11. Ykköstähti on poissa, mutta miesten estekisasta tulee lahtelaisittain Kalevan kisojen herkkupala – "Kullasta lähden taistelemaan"
  12. Jos lapsi toivoo, Anna-Charlotta Rask,36, muuttaa kodin vaikka tietyömaaksi – hyvillä synttäreillä toteutuu kolme asiaa
  13. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  14. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  15. Pystyykö sarjajumbo horjuttamaan Reipasta? Katso ottelu suorana ESS.fi:ssä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.