Fazer myy Fazer Food Servicesin – kauppaan kuuluu 7 000 työntekijää ja tuhat ravintolaa

Fazer kertoo yrityskaupan syyksi sen, ettei kuluttajaliiketoiminnalla ja ruokailupalveluilla ole sille juurikaan keskinäisiä synergiaetuja. LEHTIKUVA / Jarno Mela

STT

Fazer on sopinut Fazer Food Servicesin myymisestä monikansalliselle ruokapalveluyritys Compass Groupille .

Kauppaan kuuluu noin 7 000 työntekijää ja tuhat ravintolaa, joista puolet sijaitsee Suomessa ja loput muissa Pohjoismaissa. Työntekijöistä 3 900 on Suomessa. Lisäksi kauppaan kuuluu Virossa sijaitseva tuotantokeittiö.

Yrityskaupan kokonaishinnaksi on sovittu noin 475 miljoonaa euroa. Kauppa vaatii Euroopan komission hyväksynnän.

45 maassa toimivan Compass Groupin liikevaihto on noin 26 miljardia euroa. Yhtiöllä on noin 600 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Fazer kertoo syyksi yrityskaupalle sen, ettei kuluttajaliiketoiminnalla ja ruokailupalveluilla ole sille juurikaan keskinäisiä synergiaetuja.

– Kaikilla Fazerin liiketoiminnoilla on erinomaiset kasvumahdollisuudet, mutta jokaisella on omat erityiset investointitarpeensa. Tästä johtuen olemme päättäneet yhtenäistää konsernin liiketoimintaportfoliota voidaksemme keskittyä näihin kasvumahdollisuuksiin, kertoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum tiedotteessa.

Yhtiön mukaan kaupan jälkeen Food Services voi keskittyä omaan liiketoimintaansa, ja Fazer saa yrityskaupasta varoja kasvustrategiansa toteuttamiseen. Yhtiö tavoittelee kasvua erityisesti Pohjois-Euroopassa

Fazer: Työpaikkoihin ei näillä näkymin vaikutuksia

Fazerin mukaan näköpiirissä ei ole, että toteutunut kauppa vaikuttaisi mitenkään työpaikkoihin Suomessa tai johtaisi yt-neuvotteluihin.

– Kun kauppa on saatu päätökseen ja viranomaiset ovat sen hyväksyneet, Fazer Food Servicesin koko henkilökunta siirtyy Compass Groupiin, kertoo STT:lle Fazerin viestintä- ja brändijohtaja Ulrika Romantschuk.

Fazerilta ei lähdetty kommentoimaan sitä, vaikuttaako kauppa Food Servicesin ravintoloiden määrään Suomessa tai muualla. Romantschukin mukaan kauppa liittyy Fazerin strategiaan yhtenäistää konsernin portfoliota.

– Fazer-konserni keskittyy kuluttajaliiketoimintaan, ja Fazer Food Servicesillä on hyvä kasvumahdollisuudet Compass Groupissa. Tämä on loistava mahdollisuus sekä Fazerille että Fazer Food Servicesille, jolla on nyt mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa uuden omistajan kanssa, Romantschuk sanoo.

Romantschuk ei kommentoi sitä, kumman osapuolen aloitteesta lähes puolen miljardin suuruinen yrityskauppa sai alkunsa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  2. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta sujui Lahdessa maltillisesti – "Ehkä rajoitukset jonkin verran rauhoittavat"
  3. SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti avaruuteen – historian ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento
  4. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  5. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  6. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  7. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  8. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  9. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  10. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  11. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  12. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  13. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  14. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  15. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.