Sähköpotkulautojen määrän räjähtäminen herätti huolen turvallisuudesta Ranskassa – nuori potkulautailija kuoli maanantaina kolarissa Pariisissa

Sähköpotkulautojen räjähdysmäinen lisääntyminen liikenteessä on aiheuttanut huolta turvallisuudesta monessa maassa. Lehtikuva/AFP

STT

Nuori sähköpotkulautailija kuoli maanantai-iltana Pariisissa, kun pakettiauto törmäsi häneen, kertoo ranskalaislehti Parisien. Lehden mukaan mies oli ajanut risteykseen eikä ollut väistänyt oikealta tulevaa ajoneuvoa.

25-vuotias mies kuoli lopulta sairaalassa. Asiasta uutisoi aikaisemmin muun muassa Iltalehti ja Ilta-Sanomat.

Parisien kertoo, että sähköpotkulautoihin liittyvät onnettomuudet ovat lisääntyneet, minkä takia niin lautailijat kuin jalankulkijatkin ovat päätyneet ensiapuun.

Lehti kirjoittaa, että Ranskassa on ehdotettu, että potkulautojen ajamiseen tarvittaisiin erillinen lupa. Maan liikenneturvallisuuteen keskittynyt yhdistys Association Prevention Routiere ehdottaa, että yli 16-vuotiaille voisi järjestää ajo-opetusta.

– Kukaan ei edes ajattelisi ajavansa ajoradalla pyörällä ilman, että olisi opetellut. Sama pitäisi olla näilläkin laitteilla, jotka liikkuvat 25–30 kilometriä tunnissa, liiton Anne Lavaud sanoo Parisienille.

Opetukseen voisi kuulua jarrujen tarkastusta ja muita liikenteen ja kulkuneuvon perusasioita. Ranskassa muun muassa vakuutuksia tarjoavan Allianz- yrityksen asiantuntija Anne Lavaud sanoo lehdelle, että tuntikin opetusta nuorille, ja muillekin, voisi riittää.

– Se ei ole rakettitiedettä, Lavaud sanoo.

Pariisin kaduilla 20 000 sähköpotkulautaa

Sähköpotkulaudat aiheuttavat paljon keskustelua Ranskassa. Local-lehden mukaan kaupungin pormestari Anne Hidalgo sanoi saaneensa tarpeekseen tuhansista sähköpotkulaudoista.

Huhtikuussa Pariisissa päätettiin, että lautojen käyttämisestä jalkakäytävillä saisi 135 euron sakot jalankulkijoiden vaarantamisesta. Local kertoo myös, että usean kymmenen euron sakon voi saada myös potkulaudan parkkeeraa kadulle tavalla, joka vaikeuttaa jalankulkijoiden liikkumista.

Jo ennen maanantain onnettomuutta sähköpotkulautojen vuokraavien firmojen vakuutukset ovat puhuttaneet Ranskassa. Eniten maassa lautoja vuokraava Lime ei esimerkiksi vakuuta lautojen käyttäjiä.

Pariisissa on käytössä noin 20 000 sähköpotkulautaa.

Sähköpotkulautoihin liittyvistä kuolemantapauksista on uutisoitu aikaisemminkin. Toukokuussa mies kuoli törmättyään vuokratulla sähköpotkulaudalla autoon Ruotsin Helsingborgissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  2. "Aina on kiva juosta, kun mihinkään ei satu" – Pajulahdessa leireilevä Annemari Kiekara avasi "ratakautensa" KymiRingillä
  3. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  4. ESS:n kesäkalakisassa hurjat taimenet jytistivät verkkoja – myös 10-vuotias ensikertalainen sai saalista
  5. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  6. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  7. Reipas katkaisi orastavan tappioputkensa – "Vettä tuli kuin saavista kaatamalla"
  8. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  9. Elokuva-arvio: Spike Leen Da 5 Bloods on ajankohtainen ja vaikuttava - Jasper Pääkkönen tekee pienen mutta oleellisen roolin
  10. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  11. Mökkikalastajan tärkeimmät säännöt: tainnuta, verestä, jäähdytä ja perkaa
  12. Erin esiintyy syksyllä Lahdessa
  13. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  14. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?
  15. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.